Lounaaksi zombia – näin tulevaisuudessa ruokaillaan

Ruokatieto.fi vieraili Ruoka 2011 -seminaarissa kuulostelemassa tulevaisuuden ruokatrendejä.

Helsingissä järjestetyssä Ruoka 2011 -seminaarissa pohdittiin tulevaisuuden ruokatrendejä ja niiden ennustamista.

Kaksipäiväisessä seminaarissa asiantuntijoita puhuttivat myös luomuruoka sekä ruoan alkuperän tunteminen. Maailman ruokakriisit saivat asiantuntijat pohtimaan yhteiskunnan siirtymistä entistä omavaraisempaan systeemiin. Tulevaisuudessa ihmiset voisivat huolehtia itse omasta ruokaketjustaan viljelemällä ruokaa kotona tai kasvihuoneessa. Samalla tärkeäksi trendiksi noussee myös luomuruoka.

– Luomu merkitsee kuluttajalle aitoutta, terveellisyyttä, erikoistuotteita ja vastuullisuutta. Luomussa on tällä hetkellä enemmän kysyntää kuin tarjontaa, se on räjähdyksensä ensi metreillä. Vain saatavuus rajoittaa luomun kasvua tällä hetkellä, S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu totesi seminaarissa.

Tulevaisuuden kuluttajat haluavat asiantuntijoiden mukaan myös tietää entistä enemmän ruokansa alkuperästä. Ruokalajeille luodaan uusia, trendikkäämpiä ruokanimikkeitä, joiden avulla houkutellaan esimerkiksi lapsia ruoan ääreen. Japanissa myydään nykypäivänä "zombien lihaa" ja Suomenkin supermarkettien hyllyiltä voi napata mukaansa "lohikäärmeen lihaa", joka on todellisuudessa norjalaista lohta uudella tavalla tehtynä.

Lue muut jännittävät tulevaisuustrendit Makuja-sivulta: Tulevaisuuden ruokatrendit: Zombien lihaa ja erikoismunia?

MTV3/Helmi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat