Lotus-pomo: Juuri tällaisen Grosjeanin haluamme

Lotuksen F1-tallipäällikkö Eric Boullier sanoo olevansa tyytyväinen ranskalaiskuljettaja Romain Grosjeanin tunnereaktioon Etelä-Korean gp:ssä sunnuntaina.

Grosjean haastoi Red Bullin Sebastian Vettelin kisan alkuvaiheilla, mutta turva-autojakson myötä Kimi Räikkönen pääsi tallitoverinsa tuntumaan ja kiilasi ajovirheen turvin ohi. Grosjean pyysi radioteitse tallimääräystä Räikkösen ohittamiseksi, mutta Lotus kieltäytyi.

Talli joutui erikseen pyytämään Grosjeania hymyilemään palkintokorokkeella, joskin kisan jälkeen ranskalainen ymmärsi virheensä eikä syyttänyt Räikköstä. Boullierin mielestä Grosjeanin kuohahdus oli luonnollinen reaktio.

- Se on normaalia ja ymmärrämme sen. On hyvä huomata, että kuljettajat eivät tyydy toiseen tai kolmanteen sijaan. He ovat kilpailijoita ja tätä haluamme nähdäkin, Boullier kertoi Autosportille maanantaina ja sanoi, että Grosjean oli Lotus-kaksikosta nopeampi.

- Kyllä hän oli, mutta joskus se ei kulje käsi kädessä sijoituksen kanssa. Romain on suoriutunut tallikaveriinsa nähden yhtä hyvin viimeisissä kuudessa kisassa. Huonollakin autolla hän tekee parhaansa – hyvällä autolla hän on palkintokorokkeella. Singaporessa hän olisi ilman moottoriongelmia selvinnyt kärkikolmikkoon.

- Voimme siis sanoa, että tämä on se Romain jonka haluammekin. Hän tekee hyvää työtä. Pelasimme hänen suhteensa uhkapeliä ja hän täytti odotuksemme.

Lue myös:

    Uusimmat