Loton pelaamisessa ongelmia - Veikkauksen nettisivut hidastelivat

Veikkauksen nettisivuilla esiintyi iltapäivän aikana ongelmia. MTV3:n saaman vihjeen mukaan esimerkiksi Loton maksaminen ei onnistunut ennen viittä noin puoleen tuntiin.

Veikkaukselta vahvistettiin sivun ongelmat.

– Siellä on pientä hidastelua, yhtiön viestintäpäällikkö Susanna Viren kertoi.

Hidastelua aiheutti Virenin mukaan sivuilla tekninen vika.

– Tämän hidastelun takia osa peleistä ei ole nyt netissä mennyt läpi. Mutta Veikkauksen pelipisteet toimivat normaalisti.

Vika kesti hieman yli tunnin.

Veikkauksen sivuilla on ollut tänään runsaasti liikennettä illan jättilottopotin takia. Virenin mukaan vika tuskin kuitenkaan aiheutui kävijämäärästä.

– Vika ei suoranaisesti liity siihen, mutta sen ilmenemisellä voi olla kuitenkin yhteys kävijämäärään, Viren totesi.

– Eli siis se, että siellä sivuilla on nyt paljon liikennettä on saattanut paljastaa tämän vian.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat