Mainos

Lordi Moynesta ei Amerin omistajaa

Brittisijoittaja lordi Moynesta ei tullut Amerin omistajaa. Amer lunasti Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Moynelle myymät osakkeet. Osakkeiden kauppahinta oli runsaat 75 miljoonaa markkaa.

Amerin hallitus päätti myös esittää elokuussa pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle kaikkien K-osakkeiden vaihtamista A-osakkeiksi. Vaihto toteutettaisiin siten, että yhdellä K-osakkeella saisi 1,5 A-osaketta. Hallitus teki jo aiemmin vastaavanlaisen ehdotuksen, mutta brittisijoittajan viime hetken tarjous sekoitti järjestelyn.

Amer käytti lunastusoikeuttaan lopettaakseen yhtiön omistusrakenteen ympärillä jatkuneen epävakauden ja spekulaation. Nyt päätetyillä toimilla yhtiön hallitus uskoo luovansa edellytykset pysyvään ratkaisuun.

Hallitus näki ainoana ratkaisuna pitkään jatkuneisiin omistuskiistoihin yhtiön osakesarjojen yhdistämisen, jonka seurauksena yhtiön kaikki osakkaat saavat yhtäläisen äänioikeuden. Tällä haavaa pörssissä noteeratuilla A-osakkeilla on yksi ääni ja pääomistajien hallussa olleilla K-osakkeilla 10 ääntä osaketta kohden.

Osakesarjojen yhdistäminen edellyttää kaikkien K-sarjan osakkeenomistajien suostumusta ja yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöstä niin osakkeista kuin äänistä. Järjestelyn toteutuminen on turvattu kolmen muun K-osakkaan ja Amer-yhtymän kesken tehdyllä sopimuksella, jonka mukaan K-osakkaat sitoutuvat yhtiökokouksessa kannattamaan hallituksen ehdotusta. K-osakkaat ovat myös sitoutuneet olemaan luovuttamatta Amerin osakkeita ennen niiden yhdistämistä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.