Lopussa tuli jumi

Maarit Lepomäen yhdennentoista sijan voisi helposti niputtaa yhteen muiden suomalaisten haulikkoampujien Sydney-tarinoiden kanssa. Loppukilpailupaikat ovat karanneet ulottumattomiin, ja niin kävi myös Lepomäelle.

Naisten skeetissä Lepomäen urakka oli kuitenkin huomattavasti loppusijoitusta värikkäämpi. Se huipentui, tosin suomalaisittain ikävästi, kolmannen sarjan kuudennelle ampumapaikalle. Lepomäki töhri kaksi pummia, ja peli oli pelattu. Jäljellä oli enää kuusi kiekkoa. Kolmas sarja tuotti porilaiselle vain 21 rikottua kiekkoa 25 mahdollisesta, ja kokonaistulos jäi kahdesta hyvästä sarjasta huolimatta 68:aan. Loppukilpailuun olisi päässyt kahta pistettä paremmalla tuloksella.

Surkea loppu pilasi siis kolminkertaisen EM-voittajan mahdollisuudet yltää taistelemaan naisten olympiahistorian ensimmäisistä skeet-mitaleista. Mikä Lepomäelle oikein tuli? -Jumi. Ammunta ei enää lopussa toiminut niin kuin piti.

Ajatusjuttuja nämä ovat, Lepomäki tunnusti. Sitä hän ei kuitenkaan myöntänyt, että olympiaesiintyminen olisi aiheuttanut ylimääräistä värinää. -Olympiakokemukset ovat olleet samantyyppisiä kuin muidenkin arvokisojen olot. Me asumme tuttuun tapaan yhteismajoituksessa, ja laitosruokaakin olen syönyt koko ikäni, ensin koulussa ja sitten töissä, Lepomäki kuvaili. Kilpailupaikalla kantti oli silti hetken kateissa. -Urheilu on tällaista, aina ei voi onnistua.

Kotikisat jo mielessä

Lepomäki pölläytteli kiekkoa tuloksekkaasti pirstaleiksi, mutta muutamassa laukauksessa tekniikka petti. -Katsoin liikaa kiekkoa enkä sen ohi, kuten pitäisi. Skeetissä pitää ottaa tarpeeksi ennakkoa kiekon liikerataan nähden, Lepomäki selvitti. -Olisi vain pitänyt ampua rohkeammin. Minulla ei ollut tässä kisassa riittävästi tsemppiä, tulokseen pettynyt Lepomäki arveli.

Haulikkolajien seuraavat MM-kilpailut käydään Kairossa ensi toukokuussa. Sitä seuraavat MM-kisat ovat Lahdessa, ja Lepomäki, 43, suunnittelee jatkavansa uraansa kotikisoihin asti. Entä seuraavat olympialaiset Ateenassa? -Katsotaan nyt pari vuotta ensin, Lepomäki kuittasi.

Yllättävän kova taso

Lepomäki piti peruskilpailun tulostasoa kovana, vaikka osasikin ennakoida 70 kiekon tuloksia. Myös ampujien päävalmentaja Kimmo Yli-Jaskari yllättyi. -Yleensä 68 riittää loppukilpailuun. Täällä taso tiivistyi kolmannessa sarjassa, jossa peräti viisi ampuja ylsi täydelliseen sarjaan, Yli-Jaskari mietti. Azerbaidzhanin Zemfira Meftahetdinova laukoi peruskilpailussa komeasti 73 kiekkoa rikki (24+24+25) ja iski tilastokirjoihin uuden lajin olympiaennätyksen. Meftahetdinova pääsi Sydneyyn villin kortin turvin, ja käytti tilaisuutensa hyväkseen.

Hän uusi finaalissa täydellisen sarjan ja juhli kultaa 98 rikotun kiekon kokonaistuloksella. Se on luonnollisesti myös olympiaennätys. Meftahetdinova voitti vuonna 1995 maailmanmestaruuden ja on yltänyt myös kahteen EM-kultaan. Nyt historia muistaa hänet naisten skeetin ensimmäisenä olympiavoittajana.

Venäläinen Svetlana Demira tähtäsi hopeaa, sillä finaalitulos 25 nosti hänet kuudennelta sijalta toiseksi. Unkarilainen Diana Igaly onnistui pronssin arvoisesti tuloksella 93 (71+22).
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat