Loppuvuodesta voi tulla leuto – joulupäivien sää vielä arvoitus

Loppuvuosi näyttää Suomessa keskimääräistä leudommalta.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämpötila voi loppuvuonna olla Suomessa 3–6 astetta keskimääräistä korkeampi.

– Syynä tällaiseen ennusteeseen voi olla se, että matalapaineet painottuvat Islannin tienoille, jolloin Suomeen virtaa Etelä-Atlantilta lauhaa ilmaa, arvioi MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Sateiden suhteen ennuste ei anna vahvaa signaalia. Rintaniemen mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että sademäärä pysyy loppuvuoden suhteellisen normaalina.

– Lämpötilojen puolesta sateita on odotettavissa sekä vetenä että lumena. 

Tarkoittaako ennuste mustaa joulua etelään?

Moni miettii jo joulupäivien säätä. Rintaniemen mukaan kuukausiennusteet antavat vihiä vallitsevasta säätyypistä, mutta eivät ennusta yksittäisen päivän säätä.

– Ensimmäiset tieteellisesti perustellut sääennusteet joulupäivien säästä voidaan antaa 7–10 vuorokautta ennen ajankohtaa, Liisa Rintaniemi toteaa. 

Rintaniemi muistuttaa, että kuukausiennusteet ovat kokeiluasteella.

– Ennuste on nyt kuitenkin samansuuntainen kuin marraskuun alussa julkaistu vuodenaikaennuste, eli loppuvuosi olisi keskimääristä leudompi, Rintaniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat