Loppuvuoden pitkä ennuste: Edessä lämmin syksy – ei aikaista talvea

Tuoreen pitkän ajan sääennusteen mukaan syksy olisi keskimääräistä lämpimämpi.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpää loka-joulukuuta Suomen alueelle.

– Ennusteen mukaan etelästä ja lounaasta virtaisi meille usein lämmintä ja lauhaa ilmaa syksyn aikana. Alkusyksyllä voi olla melko aurinkoista, mutta loppusyksyllä lounaisvirtauksen tuoma kosteus tiivistyy helposti sumuksi ja pilviksi. Tämän ennusteen mukaan talven tulo voi viivästyä, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ECMWF:n ennustetta.

Sateiden osalta syksystä ennustetaan keskimääräistä.

Myös yhdysvaltalaisen NOAA:n ennuste on samansuuntainen kuin ECMWF:n ennuste. NOAA ennustaa Pohjois-Eurooppaan lämpötiloiltaan keskimääräistä lämpimämpää loka-marraskuuta ja keskimääräistä joulukuuta. Suomen itäpuolella olisi syksyn ajan korkeamman ilmanpaineen alue ja Pohjois-Atlantilla matalamman ilmanpaineen alue. Näiden alueiden välistä Suomeen pääsisi lämmintä ilmaa etelästä.

Syyskuun korkeapaine sinnittelee

Tänään tiistaina sadekuuroja tulee lännessä ja etelässä sekä paikoin pohjoisessa. Keskiviikkona sadekuurot painottuvat maan itäosaan. 20 asteen lukemat ovat yhä mahdollisia. Viikonlopuksi sää saattaa viiletä muutamalla asteella. Sumuja esiintyy yhä paikoin aamuisin. Eilisen korkein lämpötilalukema oli Turussa ja Kokemäellä mitattu 23,1 astetta.

ECMWF:n syyskuun ennusteessa korkeapaineen ennakoidaan pysyttelevän Suomen lähettyvillä pitkään.

– Tämän ennusteen mukaan sää jatkuisi ensi viikollakin muutamia asteita keskimääräistä lämpimämpänä ja syyskuun lopussa hieman tavanomaista lämpimämpänä, toteaa Aleksi Jokela.

Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella.

Katso ylhäältä videolta katsaus syksyn säätyyppiin ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat