Lopen surmatyöt lähes selvitetty

Poliisi on saanut lisävalaistusta Lopella murhattujen Elise ja Martti Heinon viimeisistä hetkistä.

Poliisi on tutkinut pariskunnan ruumiit sisältäneet kassit ja varsinkin Elise Heinon soittamasta hätäpuhelusta poliisilla on nyt aiempaa enemmän tietoa.

Rouva Heinon gsm-puhelin löytyi Martti Heinon ruumiin sisältäneestä kassista. Kun aviomies oli surmattu, Elise Heino soitti Hämeenlinnan aluehälytyskeskukseen hätäpuhelun, jossa hän kertoi miestään ammutun. Hän koetti selittää olinpaikkaansa ja kehotti vierellään ollutta nuorukaista lähtemään ambulanssia vastaan. Puhelu katkesi kuitenkin kesken. Teknisten tutkimusten mukaan Elise Heinoa kohti ammuttiin kaksi kertaa.

Surmatöiden kulku on pääosin selvitetty, mutta esitutkinta jatkuu vielä syyteharkintaa varten tehtävillä selvityksillä. Surmasta epäillyt neljä nuorta miestä ovat parhaillaan tutkintavankeudessa. Viikon kuluttua päätetään vangitsemisen jatkamisesta.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat