Mainos

Lontoossa pelätään taas "pommilauantaita"

Lontoossa viikonvaihdetta odotetaan sekavin tunnelmin. Kahtena edellisenä lauantaina rasististen äärijärjestöjen pommit ovat repineet kaupunkia, ja jos ryhmät pitävät tavoistaan kiinni, lauantai-iltapäivänä pamahtaa taas.

Ensimmäisen kerran pamahti Brixtonissa, Lontoon mustien asuama-alueella lauantaina 17. huhtikuuta. 39 ihmistä loukkaantui, osa vakavasti, torikadulle jätetyn omatekoisen pommin räjähtäessä iltapäivällä viiden aikaan.

Seuraavaksi räjähdys repi lähes minuutilleen vikkoa myöhemmin Brick Lanea, joka on Lontoon intialaisten ja bangladeshilaisten asuma-aluetta. Kuin ihmeen kaupalla vain viisi ihmistä loukkaantui eikä kukaan kuollut.

Kummankin pommin asettajaksi on ilmottautunut kaksi rasistista ääriryhmää, joita Britanniassa toimii puolisen tusinaa. Vaikka ryhmien yhteinen jäsenmääräkin jäänee alle kahden sadan, pommikampanjalla ne voivat järkyttää Lontoon tasapainoa melkoisesti.

Viimeiseen kymmeneen vuoteen Lontoossa ei ole nähty isoja rotumellakoita, mutta pian nähdään, jos poliisi ei saa pommittajia nopeasti kiinni.
Siirtolaiskaupunginosissa odotetaan viikonloppua sekavissa tunnelmissa. Jo pommittajat pitävät rutiinistaan kiinni, vappupäivänä pamahtaa taas jossain viiden aikaan.

Poliisi on lisännyt partiointiaan mustien ja aasialaisten asuinalueilla, ja asukkaat itse ovat perustaneet omia kodinturvajoukkojaan etsimään mahdollisia pommeja ja pommittajia.
Jos onni ei ole myötä, rasistit onnistuvat taas räjäyttämään, ja tällä kertaa ei ehkä selvitä ilman kuolonuhreja.
(MTV3)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.