Mainos

Lontoossa ihmetellään: Putosiko kuollut mies taivaalta?

Brittimedia epäilee Lontoossa kuolleena löydetyn miehen pudonneen lentokoneesta. Sky News kirjoittaa, että mies on saattanut pudota lentokoneesta, koska löytöpaikka oli lähellä Heathrown lentokenttää, ja mies oli pahoin ruhjoutunut.

Poliisi kertoo tutkivansa miehen kuolemaa toistaiseksi "selittämättömänä".

Brittimedia spekuloi kiivaasti sillä mahdollisuudella, että mies olisi ollut salamatkustaja ja piiloutunut koneen laskutelineeseen, josta hän olisi pudonnut. Ruumiin löytöpaikka sijaitsee suoraan Heathrown lentokentälle saapuvien koneiden reitin alapuolella.

– Kone laskee laskutelinettä alemmaksi lähestyessään kenttää, joten on mahdollista, että mies olisi ollut telineessä piilossa. Vastaavaa on tapahtunut aiemminkin, sanoo lentoliikennettä työkseen seuraava toimittaja Tony Dixon.

Hän sanoo, että ihminen voi selvitä hengissä laskutelineeseen piiloutuneena noin tunnin koneen lähdön jälkeen.

– Sen ajan laskuteline pysyy lämpimänä. Melko pian sinne mahdollisesti piiloutunut henkilö kuolisi kylmyyteen, Dixon sanoo Sky Newsille.

Vuonna 2010 nuori romanialainen pidätettiin Heathrowlla sen jälkeen, kun hän oli piiloutunut koneen laskutelineeseen. Hänen uskotaan selvinneen hengissä, koska yksityiskone lensi huonon sään takia poikkeuksellisen matalalla.

Kuolleen miehen mysteeristä kertoi Suomessa ensimmäisenä Aamulehti.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.