Lontoon rajun kerrostalopalon syttymispaikka selvisi

Kuusi ihmistä on kuollut rajussa kerrostalopalossa Lontoossa. Kuolleista kolme oli lapsia.

Kaikkiaan 15 ihmistä vietiin sairaalahoitoon. Pahimmillaan liekkien keskellä oli loukussa kymmeniä.

Palo riehui eilen illalla 12-kerroksisessa asuintalossa Camberwellissä Etelä-Lontoossa. Liekkejä sammuttamassa oli yli sata palomiestä.

Poliisin tutkimuksissa on jo selvinnyt, että palo sai alkunsa asuinhuoneistossa neljännessä kerroksessa. Liekit levisivät nopeasti aina talon toiseksi ylimpään kerrokseen saakka.

- En ole kertaakaan 30-vuotisen urani aikana nähnyt vastaavaa. Hellesää ja se, että ihmiset pitivät ikkunoitaan auki, tekivät palosta sellaisen kuin se oli, sanoo palomies Paul Glenny.

Poliisin mukaan kerrostalopalon syttymissyyn selvittäminen voi kestää jopa viikkoja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat