Lontoon junaturmassa kuolleita jopa sata?

Poliisi arvioi Lontoon eilisen junaturman kuolonuhrien määräksi ainakin 70. Luku saattaa vielä nousta kymmenillä. Raivaustyöt jatkuvat edelleen. Pahiten palanutta vaunua ei ole vielä saatu kunnolla tutkittua. Junien kuljettajat uhkaavat lakolla elleivät rautatieyhtiöt ota käyttöön uusia turvalaitteita

Lontoon eilisen junaturman syyksi epäillään veturinkuljettajan huolimattomuutta. Toisen veturinkuljettajan epäillään ohittaneen punaista näyttäneen opastinvalon pysähtymättä. Eilen Padingtonin aseman tuntumassa tapahtuneessa kahden junan yhteentörmäyksessä kuoli 28 ihmistä. Loukkaantuneita on lähes 160. Raivaustöitä jatketaan onnettumuuspaikalla päivän valjetessa

Junaturman tutkimukset lopetettiin eilen illalla. Tänään päivän valjettua uhrien etsinnät on tarkoitus aloittaa uudestaan. Poliisin mukaan pahoin palaneiden ja murskaantuneitten vaunuista ei uskota löytyvän elossa olevia. Poliisin edustajan mukaan viranomaisilla ei ole mitään selvää käsitystä siitä, kuinka monta ihmistä tuhoutuneen vaunun sisällä on.

Kyseessä oli Britannian pahin junaturma yli 10 vuoteen.

Britannian pääministeri Tony Blair ja pääministeri Paavo Lipponen esittivät surunvalittelunsa Lontoon junaturman uhrien omaisille. Pääministereiden yhteinen lehdistötilaisuus jäi onnettomuuden jälkiselvittelyjen takia lyhyeksi. Lipponen vieraili Lontoossa keskustelemassa Tampereen EU-huippukokouksesta.

Lipposen EU-pääkaupunkikierros jatkuu huomenna Wieniin ja Haagiin. Perjantaina hän selostaa valmisteluja eduskunnan suurelle valiokunnalle.
(STT-Reuters)
Reijo Ruokanen raportoi eilen Seitsemän uutisille Lontoosta.(1:25)

Lue myös:

    Uusimmat