Lontoon iskun tekijöiden etsintä jatkuu

Scotland Yard on alkanut tarkistaa turvakameroiden kuvanauhoja. Silminnäkijöiden mukaan ainakin bussissa tehty pommi-isku oli itsemurhaisku.

Turvallisuusviranomaiset ovat jatkaneet Lontoon ainakin 50 ihmistä tappaneen terrori-iskun syyllisten etsintää. Scotland Yard on aloittanut todistusaineiston läpikäymisen. Muun muassa turvakameroiden kuvanauhoja käydään parhaillaan läpi ja tutkijoiden kerrotaan löytäneen pommin räjäyttämiseen tarkoitetun ajastinlaitteen.

Iskuista on syytetty al-Qaidaa. Ulkoministeri Jack Straw sanoi, että räjähdykset "kantoivat kaikkia al-Qaidan tunnusmerkkejä". Iskujen tekijäksi ilmoittautui aiemmin tuntematon ryhmä, joka kertoi toimivansa al-Qaidan nimissä. Viestiä ei voitu kuitenkaan tuoreeltaan vahventaa.

Silminnäkijäkertomusten mukaan ainakin bussiräjähdyksen olisi aiheuttanut itsemurhaisku. Brittiläiset iltapäivälehdet kuvailivat iskusta selviytyneiden kertoneen, kuinka tummaihoinen mies penkoi laukkuaan pientä hetkeä ennen räjähdystä.

Poliisi on aloittanut todistusaineiston läpikäymisen. Tutkijoiden kerrotaan löytäneen pommin räjäyttämiseen tarkoitetun ajastinlaitteen.

Tiedotustilaisuudessaan Lontoon poliisi kiisti tiedot siitä, että se olisi katkaissut itse alueen matkapuhelinverkon, mutta sanoi harkinneensa sitä. Aiemmin terrorismiasiantuntijat arvelivat, että verkko olisi suljettu uusien pommien räjähtämisen estämiseksi. Madridin terrori-iskussa pommit nimittäin räjäytettiin soittamalla kännyköihin, jotka oli kytketty sytyttämään räjähteet.

Lontoon pormestari: Iskut eivät olleet yllätys

Lontoon pormestari Ken Livingstone kertoi tänään, etteivät kaupunkia koetelleet pommi-iskut olleet yllätys. Hän sanoi tienneensä terroristien suunnittelevan hyökkäyksiä ja kaupungin puolestaan valmistautuneen niihin.

- Kaikki suunnitelmamme tällaista päivää varten, jonka tiesimme tulevaksi, toimivat kuin kello, Livingstone kuvaili.

Poliisi ja pelastustoimet ovat harjoitelleet toimintaa metrohyökkäyksen varalta. BBC:kin esitti äskettäin filmin, joka kuvasi Liverpool Streetin asemalle tehtävää iskua. Livingstone kehotti lisäksi lontoolaisia palaamaan takaisin tavalliseen päivärytmiin. Hän sanoi menevänsä maanantaina metrolla töihin ja neuvoi muita tekemään samoin.

Eurooppa nostanut hälytysvalmiuttaan

Tanskassa on nostettu hälytysvalmiutta pommi-iskujen jälkeen. Iskujen tekijäksi ilmoittautunut al-Qaida-ryhmä on aiemmin uhannut samanlaisilla iskuilla Tanskaa ja Italiaa. Ranska puolestaan tiukentaa entisestään rajavalvontaansa. Välittömästi iskujen jälkeen Ranska nosti terrorisminvastaisen valmiutensa toiseksi korkeimmalle tasolle.

(MTV3-AFP-DPA-Reuters-STT)

(Kymmenen uutiset 08.07.2005)

(Kymmenen uutiset 08.07.2005)

Lue myös:

    Uusimmat