Lontoon eläintarhan ilta-aukiolot lähtivät lapasesta – näin bilekansa sikailee

Lontoon eläintarha aloitti muutama vuosi sitten nuorille aikuisille tarkoitetut ilta-aukiolot.

Menestys on ollut melkoinen – ilta illan jälkeen liput on myyty loppuun eli paikalla on ollut usein peräti 6000 kävijää.

Lipun hintaan sisältyy pari lasia viiniä, ja lisäksi tarhan alueella toimii useita baareja, joissa  janoiset voivat kostuttaa kurkkuaan.

Ongelmaksi onkin muodostumassa se, että näistä villeistä öistä villien eläinten seurassa on tullut rajumpia kuin mitä järjestäjät ehkä toivoivat. Voisi jopa sanoa, että eräänlaisia eläimiä on löytynyt usein myös aitausten ulkopuolelta.

Känniuintia pigviinien kanssa, kaljaa tiikereille

Lehdissä on uutisoitu useista tapauksia, joissa porukka on vahingossa tallonut perhosia kuoliaaksi perhostarhassa tai häirinnyt salamavaloillaan yöpuulle valmistuvia eläimiä.

Mutta pahempaakin on ehtinyt sattua: Erään neidin nähtiin muun muassa vetävän lintuja nyrkillä päin naamaa ja yksi sälli oli puolestaan saanut päähänsä, että tiikereiden pitää – hän päätyikin kaatamaan sitä nukkuvien petojen päälle.

Räikein tapaus oli ehkäpä se, kun eräs bilettäjä riisui vaatteet päältään ja hyppäsi uimaan pingviinien kanssa.

Arvostelijoiden mukaan tilanne onkin lähtenyt pahasti käsistä ja siitä kärsivät erityisesti eläimet. He muistuttavat, että eläintarhan  tehtävänä on huolehtia eläimistä, eikä käyttää niitä pelkkänä rahanlähteenä.

Lontoon eläintarha on kuitenkin puolustellut ilta-aukiolojaan ja sanonut, että se on joutunut poistamaan alueelta ainoastaan kolme henkilöä.

Eläintarha on pahassa raossa – se tarvitsee kipeästi rahaa, joita ilta-aukiolot ovatkin tuoneet rutkasti eläintarhalle.

Samaan aikaan kun julkinen rahoitus kutistuu kutistumistaan, on tarhaa pitävän Lontoon eläintieteellisen seuran vaikea sanoa ei nain helpolle tulonlähteelle.

Arvosteluryöpystä huolimatta eläintarha jatkaakin iltatarhatoimintaansa. Ainakaan toistaiseksi se ei myöskään aio rajoittaa alkoholimyyntiä niissä. 

Lue myös:

    Uusimmat