Lontoo huolissaan teinien puukotuksista - 13-vuotias pidätetty eilisestä surmasta

Poliisi on pidättänyt 13-vuotiaan pojan epäiltynä teini-ikäisen puukotuksesta Britannian pääkaupungissa Lontoossa.

17-vuotias poika puukotettiin eilen kuoliaaksi Itä-Lontoossa. Poika on yhdeksäs teini-ikäinen, joka on tapettu Lontoossa tämän vuoden aikana.

Partioimassa olleet poliisit löysivät pojan ruumiin lauantain vastaisena yönä. Scotland Yardin mukaan häntä oli puukotettu kaulaan.

Uhrin veljen mukaan poika oli lahjakas jalkapalloilija, jolla ei ollut yhteyksiä jengeihin.

- Hän oli läpeensä hyvä ihminen. Kaikki ovat täysin shokissa, veli kuvasi.

Yhdeksän nuoren viimeaikaisista surmista huolimatta Lontoon poliisi sanoo edistyneensä puukotusten vähentämisessä. Scotland Yardin mukaan vakavat nuorille aiheutetut puukotusvammat vähenivät kolmanneksen 12 viime kuukauden aikana.

Lontoon kaupunginjohtaja Boris Johnson lupasi puuttua ongelmaan, kun hänet vuosi sitten keväällä valittiin virkaan. Vuoden kestäneen operaation aikana poliisit ovat pidättäneet 10 000 ihmistä ja takavarikoineet yli 5 000 puukkoa.

Viime vuonna Lontoossa surmattiin 29 teini-ikäistä. Heistä 22 kuoli puukon iskuihin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat