Lonkkamurtumat lisääntyneet räjähdysmäisesti

Ikääntyvien lonkkamurtumat ovat lisääntyneet Suomessa erittäin nopeasti 1970-luvulta lähtien aivan viime vuosiin saakka. Kehityssuunnan ennustetaan pahenevan entisestään 2000-luvun puolella.

Lonkkamurtumia käsitellään tuoreessa epidemiologisessa tutkimuksessa, joka tehtiin UKK-instituutissa dosentti Pekka Kannuksen johdolla. Suomalaistutkimus julkaistaan tänä viikonloppuna kansainvälisessä lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Suomen koko väestöä koskevan selvityksen mukaan 1970-luvun alussa lonkkamurtumia oli vuosittain noin 2000, mutta 1997 jo 7500. Tutkijaryhmä ennustaa, että vuoteen 2030 mennessä lonkkamurtumia sattuu vuosittain 19 000, ellei ehkäiseviin toimiin ryhdytä. Pääsyynä on se, että vanhusten määrä kasvaa ja heidän keski-ikänsä nousee.

Jos tutkijaryhmän ennuste toteutuu, hoitokustannukset ovat tuolloin valtavat, noin 2 miljardia markkaa vuodessa. Vuoden 1997 kustannuksiksi laskettiin noin 730 miljoonaa markkaa.

Kaatuminen vie leikkaussaliin

Kannus selvittää, että lonkkamurtumassa tarvitaan lähes aina leikkaushoitoa. Leikkauksen ja kuntoutuksen välittömät kulut ovat keskimäärin 55 000 markkaa. Ensimmäinen 12 kuukauden kuluiksi arvioidaan yhteensä 110000 markkaa. Monesti vielä sen jälkeen potilas tarvitsee laitoshoitoa.

-Tämä on vasta suuren sinfonian alkusoittoa, Kannus varoittaa. Ensi vuosituhannella suuret ikäluokat lähestyvät ikää, jossa murtumien vaara kasvaa. Lonkkamurtumien ehkäisyssä avainasemassa ovat osteoporoosin hoito, kaatumistapausten vähentäminen ja suojaimet.

Luuston kuntoutuksessa ovat tärkeitä liikunta, ravinto ja kalkin saanti. Näkökyky ja tasapaino vaikuttavat usein kaatumisalttiuteen. Kaatumisalttiiden vanhusten lonkkien suojaksi on kehitetty suojaimia. Niitä on ollut muutaman vuoden ajan markkinoilla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat