Lompakko hukassa, laiva jättää: Umpitunnelissa toikkaroiva suomalainen on yhä harvinaisempi näky Tallinnan kaduilla

Noin 5 000 abiturienttia suuntasi Tallinnaan 0:57

Suomalaisten tekemät matkat Viroon ovat siistiytyneet samalla kun ne ovat vähentyneet hintojen ja verojen noustessa.

Keväällä Viroon lähti abeja sankoin joukoin. Katso video!

Liiallisen alkoholin käyttämisestä johtuneet konsulitapaukset ovat Tallinnan konsulaatin mukaan vähentyneet vuosien mittaan.

Umpihumalassa toikkaroiva suomalaisturisti on Tallinnan kaduillakin yhä harvinaisempi näky.

– Esimerkiksi ryöstöjen, pahoinpitelyjen ja varkaksien uhreiksi joutuneita asiakkaita tulee konsulaatin tietoon hyvin vähän, kertoo konsuli Ari Rale Tallinnan konsulaatista. 

"Määrä todella vähäinen"

Tänä vuonna varkauksien kohteeksi joutuneita on arviolta 30-40 tapausta ja pahoinpitelyn tai ryöstön uhriksi joutuneita vain muutama tapaus.

Ralen mukaan konsulaatilla on erilaisia avustustapauksia vuosittain noin 250.

– Kun ottaa huomioon, että Viroon tulee vuosittain noin 2,7 miljoonaa suomalaista, niin lukumäärä on todella vähäinen, Rale huomauttaa.

Vakavia tapauksia tulee konsulaatin tietoon 1-2 vuosittain. Esimerkiksi noin vuosi sitten Tallinnassa kadonnutta porilaista Ari Saarilammia ei ole vieläkään löydetty.

Lompakko hukassa, laiva jättää

Tyypillisimmät tapaukset liittyvät ylensä kuitenkin liialliseen alkoholin läträämiseen. Lompakko tai passi häviää, unohtuu tai varastetaan. Matkustaja myöhästyy laivasta, rahat ovat loppuneet ja ystävät tai omaiset ovat kadonneet.

– Törttöilyt liittyvät arviomme mukaan enimmäkseen alkoholin käyttöön. Henkilö poistetaan laivasta satamaan, on pientä kahinointia ja suukopua, joihin on kutsuttu poliisi paikalle.

Näissä tapuksissa asiakas tosin ottaa hyvin harvoin yhteyttä konsulaattiin pyytäen neuvoa tai apua.

– Vakavimmat tietoon tulleet rikokset ovat liittyneet yleensä huumeisiin, kertoo konsuli Ari Rale. 

Lue myös:

    Uusimmat