Lomautuksista voi tulla iso lasku työnantajalle

Työntekijä voi 200 päivää kestäneen lomautuksen jälkeen irtisanoutua itse ja saada porkkanaksi irtisanomisajan mukaisen palkan. Pitkään työssä olleilla se voi tarkoittaa jopa puolen vuoden palkkaa.

-Tämä on asia, joka huolestuttaa kovasti työnantajia ja ihan syystä, sanoo lainopillinen asiamies Markus Äimälä Elinkeinoelämän keskusliitosta.

Viime kuukausien lomautusaallon vuoksi 200 päivän raja menee monilla aloilla syksyllä umpeen. Äimälän mukaan kyse on isosta ongelmasta, jos useat työntekijät käyttävät oikeuttaan samaan aikaan.

Ongelmasta kärsivät erityisesti pienet yritykset, joissa maksuvaikeudet ovat yleisimpiä.

EK on asiasta niin huolissaan, että se esitti perjantaina Kauppalehdessä irtisanoutumiseen oikeuttavan lomautusajan tuplaamista 400 päivän mittaiseksi.

Työntekijää suurikaan palkkaporkkana ei kuitenkaan innosta, jos irtisanoutuminen ajaa kokonaan tyhjän päälle. SAK:n päälakimiehen Timo Koskisen mukaan oikeus päästä eroon lomauttavasta työnantajasta helpottaa huonossa taloustilanteessa lähinnä niitä työntekijöitä, jotka jäävät pian eläkkeelle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat