Lomaosakejätillä erikoinen kytky veroparatiisiin - suursijoittajat vaitonaisia

Viikkolomaosakeyhtiö Holiday Clubin suurimman omistajan yhteistyökumppani on operoinut Panaman veroparatiisin kautta. Asiasta kertoi illalla MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma.

Kuusi suomalaista tunnettua liike-elämän toimijaa omistaa Holiday Clubia luxemburgilaisen yhtiön kautta. Ohjelmalle annetun tiedotteen mukaan he ovat Sampo-johtaja Kari Stadigh sekä Henrik, Carl-Gustav ja Georg Ehrnrooth. Lisäksi omistajina ovat Janne Larma ja Antti Mäkinen.

Luxemburgiin rekisteröidyn Mangaki SA:n omistusosuus lomaosakejätistä on yli 25 prosenttia.

Luxemburgia pidetään eurooppalaisena veroparatiisina, jossa sijoittajat voivat operoida julkisuudelta suojassa.

Mangakin perusti siellä vuonna 2007 suureen ruotsalaiseen SEB-pankkiin kuuluva LWM Holdings I Corp. Mangaki oli ensin vain "pöytälaatikossa", josta se pian siirtyi suomalaisten omistukseen. LWM:n edustajat hoitavat edelleen Mangakin hallintoa.

LWM Holdings I Corp puolestaan oli rekisteröity pari vuotta aikaisemmin varsin huonomaineiseen veroparatiisiin, Panamaan. Siellä perustamisessa avusti kaksi liukuhihnalta yrityksiä suoltavaa panamalaisyhtiötä.

"Ei tekemistä verotuksen kanssa"

Mangaki S.A:n johtaja Christophe Jasica kommentoi LWM:n järjestelyjä 45 minuuttia -ohjelmalle puhelimitse. Hän vakuutti, että firman perustaminen Panamaan ei liity verotukseen.

- Ei, sillä ei ole missään nimessä mitään tekemistä verotuksen kanssa. Tässä on kyse enemmänkin yleisestä käytännöstä.

Hänen mukaansa holding-yhtiön rekisteröiminen Panamaan oli vain tapa suojata asiakkaiden henkilöllisyyttä.

- Kaikki järjestelyt on tehty monella tapaa sen takia, että omat asiakkaamme voivat pysyä nimettöminä. Vuonna 2005 tämä järjestely oli hyvin tavanomainen.

Suomalaisomistajat vaitonaisia

Mangakin suomalaiset omistajat viestittävät asianajajansa välityksellä, että heillä itsellään ei ole ollut mitään tekemistä Panaman kanssa.

45 minuuttia pyysi omistajilta haastattelua. Ohjelma olisi halunnut kysyä muun muassa, millaisia hyötyjä suomalaiset sijoittajat saavat siitä, että he omistavat yhdessä suomalaista yhtiötä nimenomaan Luxemburgin kautta. Lisäksi heiltä pyydettiin kommenttia yhteistyökumppaninsa operointiin Panaman veroparatiisin kautta.

Haastattelua ei saatu. Asianajaja Robert Liljeström totesi toimitukselle, että asiassa ei ole omistajien puolelta kommentoitavaa eikä koko asian uutisoiminen ole kiinnostavaa.

Liljeström viestitti kuitenkin kirjallisesti, että Luxemburgin kautta sijoittaminen Suomeen on täysin luontevaa, koska henkilöillä on Luxemburgissa vanhastaan sijoitusyhtiöt.

- Kun yhtiöillä on Luxemburgissa tarvittavat pääomat ja sijoituksen hallinnoimiseen tarvittava ammattitaitoinen paikallinen organisaatio, on luonnollista, että Mangakin kotipaikaksi on valittu Luxemburg.

Lomaosakebisnes kannattaa hyvin

Holiday Club on sijoittajille tuottoisa bisnes. Viime tilikaudella konsernin liikevaihto oli 93,4 miljoonaa euroa ja voitto verojen reilut kahdeksan miljoonaa euroa.

Omistajille jaettiin osinkoa yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta lähes 40 prosenttia ja yritys ilmoittaa tavoittelevansa jatkuvaa kasvua.

Lue myös:

    Uusimmat