Lomailija, tiedä mökkisi sijainti

Hätäkeskukseen tulee joka kesä useita puheluita, joissa soittaja ei tiedä olinpaikkansa tarkkaa sijaintia. Hätäkeskuslaitos kehottaakin lomailijoita tarkistamaan majapaikkansa sijainnin ennen reissuun lähtöä.

Hätäkeskustoiminnan kehittämisen johtajan Kyösti Lehtosen mukaan suomalaiset ovat yleensä hyvin perillä oman mökkinsä sijainnista. Hankaluuksia tuottavat vieraammat paikat.

- Kun ollaan kaverin mökillä tai vuokramökillä ja on ilta ja ollaan viihteen puolella, niin sitten, kun sattuu jotain, ei oikein tiedetä, että missä sitä edes ollaan.

Osoitteen lisäksi olisi hyvä tietää myös mökin tarkat koordinaatit, sillä samanlaisia osoitteita saattaa olla useita. Saarissa ja saaristoissa ollaan myös usein epätietoisia tarkoista osoitteista. Tällöin etukäteen selvitetyt koordinaatit auttavat avun saapumista nopeammin oikeaan paikaan.

Tarkista koordinaatit myös vuokramökille lähtiessä

Koordinaatit voi tarkistaa hätäkeskuksen karttakoordinaattipalvelusta. Vuokramökeillä ei ole lakisääteistä velvoitetta pitää osoitetta tai koordinaatteja näkyvissä, vaikka hätäkeskuslaitos sitä suositteleekin.

Vuokramökkejä välittävä Lomarengas on ohjeistanut vuokraisäntiä- ja emäntiä laittamaan mökin osoitteen näkyville. Koordinaatit ovat aluepäällikkö Marko Säkkisen mukaan Lomarenkaan mökeissä harvinaisempia.

- Loppupeleissä sekä osoite että koordinaatit ovat mökin omistajan vastuulla. Lomarengas ei valvo, ovatko ne esillä, Säkkinen sanoo.

Navigaattorit ja karttasovellukset avuksi

Kännykköiden yleistyminen on lisännyt ihmisten epätietoisuutta sijannistaan, kun hätäpuhelua ei enää soitetakaan lähimmästä talosta vaan tien päältä, metsän keskeltä tai lomamökiltä. Toisaalta älypuhelinten erilaiset karttasovellukset voivat myös helpottaa olinpaikan selvittämistä.

- Jos ihmiset saavat selville oman sijaintinsa koordinaatteina tai jotenkin muuten, niin sehän helpottaa aina. Tähän nykyiseen hätäkeskuksen tietojärjestelmään näitä älypuhelimesta lähetettäviä koordinaatteja me emme kuitenkaan vielä kykene käsittelemään, muistuttaa hätäkeskuslaitoksen Lehtonen.

Jos on jatkuvassa liikkeessä, esimerkiksi meloo tai vaeltaa, on mukaan hyvä varta navigaattori joka kertoo koko ajan tarkan sijainnin.

Hätätilanteessa paikannus on mahdollista tehdä myös soittajan puhelimen sijainnin perusteella. Avun saaminen on kuitenkin nopeampaa, jos sijainti on valmiiksi tarkkaan tiedossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat