Loivat tienpenkat estivät Ranualla vakavan bussiturman – ”Olisivat paiskaantuneet eri suuntiin”

Ranualla tapahtunut linja-auton ja henkilöauton kolari olisi voinut päättyä paljon vakavammin, jos matkustajilla ei olisi ollut onnea matkassa. Bussi näet pysyi pyörillään ojaan suistumisesta huolimatta.

Päivystävä palomestari Ali Mattila Lapin pelastuslaitokselta kertoo, että bussin pystyssä pysyminen oli loivien tienpenkkojen ansiota. Mattilan mukaan tienpenkat ojien varsilla ovat monesti jyrkät ja olisivat voineet aiheuttaa kaatumisen.

– Tilanne olisi kaatuessa ollut erilainen. Asiakkaat olisivat paiskaantuneet eri suuntiin, osa jäänyt roikkumaan ja osa paiskaantunut maata vasten, hän kertoo.

Tilanteessa linja-auton tukirakenteitakin olisi voinut mennä rikki, mikä olisi tuonut omat riskinsä tilanteeseen.

Bussin nokka rutistui Mattilan mukaan nokkakolarissa reilusti. Kuljettaja ja matkustajat kuljetettiin uudella bussilla tarkistettavaksi. Onnettomuustilanteessa linja-autossa oli kuljettajan lisäksi 22 matkustajaa. 

Bussiin törmännyt henkilöauto taas paiskaantui tien toiselle puolelle. Ilta-Sanomien mukaan kuljettaja vietiin pelastushelikopteriin, mutta tämä kuoli matkalla sairaalaan.

Onnettomuus tapahtui Ranualla Rovaniementiellä. Ranuan suuntaan kulkenut henkilöauto oli ajautunut linja-auton kaistalle ennen onnettomuutta. Poliisin mukaan tie oli onnettomuuspaikalla liukas.

Lue myös:

    Uusimmat