Lohenpoikasia ei vielä riittävästi

Vaikka lohien määrä on meressä ja joissa lisääntynyt, poikasia syntyy yhä liian vähän. Siksi lohenkalastuksen säätely on edelleen tarpeen, todetaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Toistaiseksi luonnonkantojen poikastuotanto on pysynyt alhaisena, vaikka kutulohien määrä on kasvanut. Suurin syyllinen on M74-oireyhtymän aiheuttama poikaskuolleisuus.

Tänä vuonna emolohia on ollut runsaasti, mutta niiden vaikutus vaelluspoikasten määrään näkyy vasta kolmen vuoden kuluttua. Sen vuoksi ei ole syytä löysätä lohenkalastuksen säätelyä. Itämeren lohenkalastusta rajoitetaan, koska kalastuspaine on ollut liian kova.

Kansainvälinen Itämeren kalastuskomissio on viime vuosina muun muassa määrännyt kalastuskiintiöitä Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle. Komission tavoitteena on Itämeren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen ja järkevä hyödyntäminen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat