Livni nousemassa Israelin johtoon

Israel on saamassa maan historian toisen naispääministerin.

Maan keskustalaisen Kadima-puolueen johtoon valittu ulkoministeri Tzipi Livni aloittaa työn hallituksen muodostamiseksi välittömästi.

Livnin mukaan maa tarvitsee nopeasti vakautta, jota voi tarjota vain uusi hallitus.

Livni voitti eilen puolueen jäsenäänestyksen täpärästi saaden 43,1 prosenttia äänistä. Hänen pahimmalle haastajalleen liikenneministeri Shaul Mofazille ääniä kertyi 42 prosenttia.

Livnistä voi tulla Israelin historian toinen naispääministeri Golda Meirin jälkeen, jos hän pystyy muodostamaan hallituksen ja saa parlamentin enemmistön tuen.

Israelin nykyinen pääministeri Ehud Olmert erosi tehtävistään korruptiotutkimusten vuoksi.

Puhtoinen pragmaatikko

Time-lehti on valinnut Tzipi Livnin jopa maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Livni on jo vuosia ollut Israelin politiikan nouseva tähti. Hän ilmoittautui pääministerikisaan heinäkuussa pian sen jälkeen, kun Olmert ilmoitti eroavansa.

Livni tunnetaan joissakin piireissä lempinimellä "Mrs Clean", "Rouva Puhtoinen", sillä hänen poliittinen uransa on käytännössä tahraton.

Entinen tiedustelupalvelu Mossadin agentti on viime aikoina johtanut rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa. Häntä pidetään maltillisena vaikkakin suorapuheisena. Itse hän pitää itseään pragmaatikkona.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat