Liverpool-maalivahti purskahti kyyneliin sankarimaalinsa jälkeen – taustalla kamala tragedia: "Toivon, että hän näki sen"

Liverpoolin jalkapallomaalivahti Alisson purskahti kyyneliin lisäajalla West Bromwichia vastaan iskemänsä sankarimaisen maalin jälkeen. Brassiveskari toivoi, että hänen edesmennyt isänsä oli näkemässä hänen osumansa.

Alisson puski sunnuntaina lisäajan viimeisellä minuutilla Liverpoolin 2–1-voittoon West Bromwichia vastaan. Liverpool piti arvokkaan voiton myötä elossa haaveensa ensi kauden Mestarien liigasta ja on Valioliigassa nyt pisteen päässä Chelseasta, joka pitää neljättä sijaa.

Liverpoolin sankari Alisson mietti ennen kaikkea isäänsä, joka hukkui helmikuussa Brasiliassa. Alisson ei pystynyt koronapandemian myötä matkustamaan hautajaisiin.

– Olen liian tunteikas viimeisten kuukausien ja sen kaiken myötä, mitä on tapahtunut minulle perheeni kanssa, Alisson sanoi Sky Sportsille.

– Jalkapallo on kuitenkin minun elämäni. 

Alisson muisteli isänsä kanssa viettämiään hetkiä lajin parissa.

– Toivon, että hän oli täällä näkemässä sen (maalin). Olen varma, että hän näkee – Jumala puolellaan – ja juhlii.

Alisson kehui samalla joukkuekavereitaan taisteluasenteesta, kun Liverpool nousi 0–1-tappioasemasta 2–1-voittoon. Tasoitusosuman iski Mohamed Salah.

– Olen tämän maalin tekemisestä todella, todella iloinen, koska he taistelivat kovasti. Taistelimme kovasti yhdessä, Alisson sanoi.

Alisson korosti myös, että Mestarien liigaan pääseminen on kilpailun vuonna 2019 voittaneelle Liverpoolille vahva tavoite.

– En voi olla iloisempi kuin nyt olen.

Lue myös:

    Uusimmat