Live juuri nyt: EU:n perusarvot koetuksella – onko vauraalla Euroopalla vastuu auttaa muita? Aiheesta keskustelevat Ahtisaari ja Sipilä

Euroopan arvot -seminaari 1:50:45

Presidentti Martti Ahtisaari avaa Euroopan komission keskustelutilaisuudessa EU:n perusarvojen merkitystä. MTV Uutiset lähettää tilaisuuden suorana verkkolähetyksenä kello 14.30.

Pikkuparlamentissa järjestettävään paneelikeskusteluun osallistuvat myös suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen sekä pääministeri Juha Sipilä.

– Euroopan unioni on arvoyhteisö. EU pohjautuu yhteisiin arvoihin kuten ihmisarvo, vapaus, demokratia, tasa-arvo sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittaminen. Näitä arvoja on kuitenkin viime aikoina asetettu kiistanalaiseksi, myös unionin sisältä. Mitä arvoa on perusarvoilla? Mikä merkitys yhteisillä arvovalinnoilla on EU:n yhtenäisyydelle ja tulevaisuudelle? Ovatko arvojen edistäminen ja omien intressien puolustaminen ristiriidassa keskenään, vai tukevatko ne toinen toistaan? Onko taloudellisesti vauraalla Euroopalla globaali vastuu yleismaailmallisten ihmisoikeuksien tukemisessa osana inhimillisempää tulevaisuutta, kysytään tilaisuuden kutsussa.

Tilaisuuden moderoi MTV Uutisten uutisankkuri Maija Lehmusvirta.


EU:n perusarvot koetuksella – onko vauraalla Euroopalla vastuu auttaa muita?

Lue myös:

    Uusimmat