Litmasella karmea vaaratilanne ratissa – auto puoliksi vastaantulevien kaistalla

Jalkapalloilijalegenda Jari Litmasen ura olisi voinut päättyä lyhyeen 1990-luvun alussa.

Kuningas Litmanen -nimellä tunnettu Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen, 44, paljastaa tänään torstaina julkaistussa Litmanen 10 -omaelämäkerrassa (Tammi) joutuneensa vaaratilanteeseen uransa alussa.

Litmanen meni syksyllä 1990 armeijaan. Vuodesta Hämeen rykmentin Urheilukoulussa Lahdessa tuli rankka.

"Tilanne ärsytti minua. Osittain se on tietysti armeijan tarkoituskin, pojistahan tehdään siellä miehiä vanhan sanonnan mukaan."

– Olin tottunut harjoittelemaan määrällisesti ja laadullisesti paremmin. Olin myös tottunut lepäämään ja nukkumaan enemmän kuin nyt oli mahdollista, Litmanen toteaa kirjassa.

Tuossa vaiheessa vielä tuleva supertähti oli jatkuvasti väsynyt, sillä hän ei saanut armeija-aikana levättyä riittävästi. Palvelusaikana Litmanen siirtyi Lahden Reippaan joukkueesta HJK:n riveihin.

– Tietysti kaikkeen tottuu. Olin myös tottunut lyhyisiin harjoitusmatkoihin. Kotoa Hollolasta Lahteen oli kymmenisen kilometriä, ja matkaan meni 15–30 minuuttia. Bussissa saattoi katsella vähän koulukirjoja, ja polkupyörällä matka sujui myös nopeasti.

"Onnekseni se oli vain hetki, säpsähdin, kun autoni oli puoliksi vastaantulevien kaistalla. Pulssini löi todella kovaa, pelästyin ja ajoin läheiselle huoltoasemalle ja sen parkkipaikalle. Pysäytin auton, sammutin moottorin ja katsoin 10–15 minuuttia vain ikkunasta eteenpäin."

HJK:hon siirtymisen myötä väsyneen Litmasen piti ajaa autolla reilun tunnin matka Helsinkiin harjoituksiin. Se kävi miehen voimille.

Yhden kerran harjoitusten jälkeen Litmanen nukahti ajaessaan auton rattiin. 

– Kun pulssini tasaantui ja rauhoituin, päätin laittaa silmät hetkeksi kiinni. Heräsin reilun tunnin kuluttua ja jatkoin sitten matkaa sen noin puoli tuntia armeijaan, Litmanen muistelee kirjassa.

– Se oli opettavainen kokemus. Vielä nykyäänkään en halua ajaa pitkiä matkoja, varsinkaan väsyneenä.

"Litti" ei kuitenkaan vieritä kirjassa syytä tilanteesta armeijalle.

"Valintahan oli ollut täysin minun, ja tästähän valinnoissa juuri on kyse: itse kannetaan vastuu."

– Kysymys oli siis kokonaistilanteesta ja -rasituksesta, enkä millään tavalla syytä armeijaa tilanteestani, sillä jos esimerkiksi olisin jatkanut pelaamistani Lahdessa, kuten aikaisemmin olin tehnyt, niin Lahden ja Helsingin välisen noin kolmen tunnin edestakaisen matkustamisen tilalla olisi ollut vain noin kymmenen minuutin matka varuskunta-alueelta harjoituksiin. Sen säästyneen ajan olisin voinut käyttää vaikka juuri lepäämiseen, mies toteaa.

Jari Litmasen oli tarkoitus suunnata syksyllä 1991 pelaamaan ulkomaille armeijan ja pelikauden jälkeen. Kaiken tapahtuneen jälkeen hän oli kuitenkin henkisesti ja fyysisesti niin väsynyt, että hän päätti ottaa vielä vuoden aikalisän ja palautua rankasta vuodesta.

Lue myös:

    Uusimmat