Lisävastuuta Suomen Ericssonille

Suomen Ericsson on saanut kaksi merkittävää vastuualuetta, mikä merkitsee Suomen roolin kasvamista rajuja uudelleenjärjestelyjä tekevässä Ericsson-konsernissa. Suomen Ericssonin saamat vastuualueet liittyvät asiakaspalveluun ja tuotekehitykseen.

Suomen Ericssonin toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan ratkaisut merkitsevät sitä, että konsernin työntekijämäärä pysyy Suomessa yli 900:ssä.

-Tämä on merkittävä ja tärkeä tunnustus Suomen Ericssonille ja sen henkilöstölle, Mattila sanoi.

Keskittäminen merkitsee kuitenkin sitä, että Ericsson lopettaa toimipisteensä Vaasassa ensi vuoden puolella. Oulun yksikkö jatkaa toimintaansa, kun yksikön toimintaa jatkamaan löytyy yhteistyökumppani. Neuvotteluja käydään parhaillaan kahden eri kumppanin kanssa.

Vaasassa yhdeksälle työntekijälle etsitään töitä yhtiön sisältä tai ulkopuolelta. Oulussa muutokset koskevat noin 20:ta henkilöä. Päätösten jälkeen Suomen Ericssonin tuotekehitys keskittyy Kirkkonummelle ja Turkuun.
Ruotsalaisen Ericsson-konsernin on määrä supistaa työntekijämääränsä alle 60 000:n ensi vuoden loppuun mennessä, kun parhaimmillaan Ericssonilla on ollut töissä yli 100 000 ihmistä. Ensi vuoden supistustarve on noin 10 000 työntekijää, sillä yhteensä Ericsson-konsernissa on edelleen yli 70 000 työpaikkaa.

Suomen Ericssonissa suuremmat supistukset tapahtuivat jo aiemmin. Yhtiö kävi alkukesästä yt-neuvottelut, joiden seurauksena yhtiöstä irtisanottiin 54 henkilöä. Oulun ja Vaasan toimipisteissä ei tuolloin irtisanomisia tapahtunut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat