Lisätutkinta maastohiidon dopingjutusta valmistui

Keskusrikospoliisi on saanut tänään valmiiksi niin sanotun maastohiihdon dopingjutun lisätutkinnan. Tutkintaa varten krp pyysi toukokuun loppuun mennessä 16:lta jutun asianosaiselta taholta loppulausunnon, jonka toimitti 15.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että tilitykset tehtiin Suomen Hiihtoliitossa vallinneen käytännön mukaisesti. Tilityksiä ei ollut jätetty tekemättä maksettujen korvausten osalta niissä tapauksissa, joissa oikeusapuaineisto on ollut käytettävissä.

Lisätutkinnoissa selvitettiin muun muassa Hiihtoliiton entiseen päävalmentajaan Kari-Pekka Kyröön kohdistuvaa, myöhemmin syyteharkintaan siirtynyttä kavallusepäilyä. Epäily liittyi maailmancupin kilpailujärjestäjien kaudella 1999-2000 maksamiin kulukorvauksiin.

Lisätutkimuksissa kuultiin 14 henkilöä. Muilta osin lisätutkinta ei tuonut isompia muutoksia aiempiin tutkimuksiin. Tutkimuksen pöytäkirjat toimitettiin tänään syyttäjälle ja asianosaisille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat