Lisäedut painoivat Suomi-yhtiön tappiolle

Konserni maksoi lisäetuja asiakkailleen 315 miljoonaa euroa, sillä vakavaraisuuspääoman palautus laajennettiin koko vakuutuskantaan.

Suomi-yhtiön tulos kääntyi tappiolliseksi viime vuonna, kun yhtiö purki vakavaraisuuspääomaansa maksamalla lisäetuja asiakkailleen. Konserni teki 27 miljoonan tappiot, kun se vuotta aiemmin ylsi 200 miljoonan euron voittoon ennen veroja.

Konserni maksoi lisäetuja asiakkailleen 315 miljoonaa euroa, sillä vakavaraisuuspääoman palautus laajennettiin koko vakuutuskantaan. Lisäetuja on tulevaisuudessakin luvassa sitä mukaa kuin vakavaraisuustilanne sallii, mutta aikatauluja saati määriä yhtiö ei vielä arvioinut.

Liikevoittoa Suomi-yhtiö kerrytti kuitenkin lähes 290 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotot olivat 420 miljoonaa euroa.

Konsernin vakavaraisuusaste ylitti 27 prosenttia, ja vakavaraisuuspääoma oli noin 1,5 miljardia. Vakuutusmaksutulot jäivät reiluun 120 miljoonaan euroon, sillä yhtiö lopetti uusien vakuutusten myymisen kaksi vuotta sitten.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat