Lisäbudjetissa tingitään velanmaksusta

Valtiovarainministeriö on julkistanut ehdotuksensa vuoden toiseksi lisätalousarvioksi. Ehdotuksessa osoitetaan valtionvelan vähentämiseen noin 4,8 miljardia markkaa (0,8 mrd e) aiemmin budjetoitua vähemmän.

Ehdotuksen mukaan valtion menot ilman valtionvelan vähentämistä pysyvät nettomääräisesti lähes ennallaan. Verotuloarvioita alennetaan noin 4,5 miljardilla markalla (0,75 mrd e).

Pääosa alenemisesta johtuu tulo- ja varallisuusverojen tuottoarvion pienentämisestä 3,5 miljardilla markalla (0,58 mrd e). Tästä yhteisöveron osuus on 2,5 miljardia markkaa (0,42 mrd e), mikä johtuu lähinnä yritysten tuloskehityksen heikkenemisestä.

Henkilöverotuksen osalta tuottoarvion aleneminen johtuu verontilitysten jako-osuuksien muuttamisesta siten, että valtion osuus pienenee ja kuntien kasvaa. Arvonlisäveron tuoton arvioidaan putoavan 1,25 miljardilla markalla (0,2 mrd e). Alkoholijuomaverolla arvioidaan saatavan 150 miljoonaa markkaa (25,2 me) aiemmin laskettua vähemmän.

Ruutia ja patruunoita


Suomen maksuosuuden Euroopan unionille arvioidaan supistuvan 450 miljoonalla markalla (75,6 me) unionin vuoden 2000 budjettiylijäämän seurauksena. Menopuolella rahaa uppoaa mm. puolustusmateriaalihankintoihin.

Momentin yhteensä 137 miljoonan markan (23 me) lisämäärärahasta 100 miljoonaa markkaa (16 me) saa käyttää kotimaisen ruuti- ja ampumatarviketeollisuuden tukemiseksi tehtäviin hankintoihin. Valmiusyhtymien varustamiseen osoitetaan 37 miljoonaa markkaa (6,2 me). Määräraha on tarkoitettu indeksikorotuksista aiheutuviin menoihin.

Opintotukeen on ehdotuksessa budjetoitu 63 miljoonaa markkaa (10,6 me) lisää, koska opintolainoja on tullut valtion maksettavaksi ennakoitua enemmän.

Työmarkkinatuen määrärahasta on ehdotuksessa vähennetty 300 miljoonaa markkaa (50,4 me), koska työmarkkinatuen saajia on ollut arvioitua vähemmän.

Palkkaturvaan on jouduttu lisäämään 45 miljoonaa markkaa (7,5 me) lähinnä informaatioteknologia-alan konkurssien vuoksi.

Veikkausvoittokertymän pienemisen vuoksi kirjastojen veikkausrahoista vähennetään 53 miljoonaa markkaa (8,9 me) . Tämä on kuitenkin kompensoitu budjetoimalla sama summa kirjastojen valtionosuuksiin.

VM:n ehdotus on tässä vaiheessa vasta ns. ensimmäinen kannanotto kuluvan vuoden toiseksi lisätalousarvioesitykseksi. Ministeriön lopullinen ehdotus hallituksen 10. lokakuuta pidettävään neuvotteluun valmistuu ministeriökohtaisten neuvottelujen jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat