Lisääntyvä melu vaarantaa lasten ja nuorten kuulon

Meluhaitoista on tullut entistä suurempi terveysriski lapsille ja nuorille. Ympäristömelun lisäksi kuulovammojen vaaraa lisäävät ennen muuta vapaa-ajan harrastukset, joihin liittyy kovaääninen musiikki tai meteli.

Kuulovammat syntyvät yleensä pitkäaikaisen melualtistuksen tuloksena, joten jo nuorella iällä tapahtuva altistuminen edesauttaa vammojen syntymistä myöhemmin.

-Periaatteessa kuulovaurion syntyminen edellyttää vuosia jatkuvaa altistumista melulle, sanoo ylilääkäri Tapani Jauhiainen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan korvaklinikalta.
Jauhiainen muistuttaa kuitenkin, että lyhytkestoinenkin altistuminen voi aiheuttaa kuulovaurion, mikäli melu on hyvin voimakasta.
-Lisäksi melulle herkät henkilöt voivat saada kuulovaurion muita helpommin, hän jatkaa.
Jauhiaisen mukaan melusta aiheutuvat vauriot voivat olla monentyyppisiä. Kuulon heikkenemisen ohella melu saattaa aiheuttaa korvien soimista eli tinnitusta sekä yliherkkyyttä erilaisille äänille. Meluvauriot ovat sisäkorvan vaurioita, joten niiden korjaamiseksi ei ole mitään tehtävissä.
-Meillä ei ole tällä hetkellä, eikä ole tiedossakaan lääke- tai leikkaushoitomahdollisuutta meluvaurioiden korjaamiseksi, ylilääkäri Jauhiainen varoittaa.

Päiväkodit, diskot ja konsertit melukeskuksia

Haitalliseksi melutaso kohoaa silloin, kun se ylittää 85 desibelin rajan. 85 dB:n melutasoa pidetään turvallisena, mikäli altistuminen melulle ei kestä kahdeksaa tuntia pitempään. Vastaavasti 88 dB:ssä turvallinen altistumisaika laskee neljään tuntiin ja 91 dB:ssä kahteen tuntiin. Turvallinen altistumisaika siis puolittuu jokaisen kolmen desibelin nousun myötä. Lasten ja nuorten kannalta hälyttäviä ovat korkeat meluarvot etenkin päiväkodeissa, diskoissa ja konserteissa.

Päiväkotien meluhaitat ovat ongelma, johon viranomaiset ovat kiinnittäneet huomiota vasta viime aikoina.
-Ensimmäiset tutkimukset Suomen päiväkotien melutason selvittämiseksi alkavat ennen joulua, ja loppuraportti melumittausten tuloksista annetaan kesäkuussa 1999, kertoo korvalääkäri Eeva Sala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

TYKSin lisäksi lähiaikoina käynnistyviin päiväkotitutkimuksiin osallistuu Työterveyslaitos.
Salan mukaan ennakkomittauksissa päiväkotien keskimääräinen melutaso on noussut 85 dB:n tuntumaan, minkä lisäksi yksittäiset melupiikit ovat yltäneet yli sadan desibelin.

Perinteisesti pahimpia melukeskuksia ovat kuitenkin olleet diskot ja rock-konsertit. Niissä melutaso nousee säännöllisesti vaarallisiin lukemiin. Korvalääkärit ovat huolestuneita myös korvalappustereoiden metelistä sekä elokuvateattereiden ja erilaisten yleisötapahtumien äänitehosteista.

"Tulppa melulle"

Kovaääninen musiikki onkin tekijä, jonka vaaraa asiantuntijat haluavat korostaa.
-Nuorten kokonaismelualtistuksessa musiikki on olennaisessa osassa, tähdentää Kuulonhuoltoliiton järjestöjohtaja Mirja-Liisa Rontu.

Kuluneen kesän aikana Kuulonhuoltoliitto järjesti yhdessä Suomen Tinnitusyhdistyksen kanssa Tulppa melulle -kampanjan, joka suunnattiin nuorille musiikinharrastajille ja musiikkitilaisuuksien järjestäjille.
Rontu arvioi, että kuulonsuojelun merkitystä korostanut kampanja otettiin melko hyvin vastaan.
-Muusikot ovat ottaneet kysymyksen tosissaan, minkä lisäksi myös ilahduttavan monet nuoret ymmärtävät suojainten käytön merkityksen, sanoo Rontu.
Hänen mukaansa valitettavaa kuitenkin on, että lukuisat artistit asettavat esiintymisensä ennakkoehdoksi sen, ettei konserttien melutasoa säädellä. Lisäksi nuorten keskuudessa elää yhä vahvana käsitys, jonka mukaan kovien kundien ei tarvitse suojata kuuloaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat