Lisää postilaisia Leoniaa vastaan

Leonia-pankki saa lisää vastustajia postilaisista. SAK:lainen Postiliitto kehottaa, että ammattiliitot harkitsisivat rahaliikenteensä siirtoa Leoniasta muihin pankkeihin. Liitto paheksuu päästöstä, jonka mukaan Leonian pankkipalvelut lopetetaan Postin toimipisteissä. Postiliiton mukaan tämä vaarantaan työpaikkojen lisäksi kansalaisten perusoikeuden pankki- että postipalveluihin. Pari viikkoa sitten Postin toimihenkilöiden liitto päätti vetää tilinsä Leonia-pankista. Päätös oli vastaveto Postin ja Leonian yhteistyön päättymiselle.

Leonia, logo

SAK:lainen Postiliitto kehottaa ay-liikettä ilmaisemaan kantansa Leonia-ratkaisusta selvittämällä mahdollisuutensa siirtää rahaliikenteensä hoidon muiden rahalaitosten kuin Leonian tehtäväksi. Liitto paheksuu valtiovallan myötävaikutuksella toteutettua päätöstä Leonian pankkipalvelujen lopettamisesta Postin toimipisteissä. Sen mukaan näin vaarannetaan työpaikkojen lisäksi sekä pankki- että postipalveluja, joiden on oltava nykyaikaisessa yhteiskunnassa jokaisen kansalaisen perusoikeus.

Liiton tänään Helsingissä koolla ollut valtuusto vaatii valtiovaltaa selvittämään ja täsmentämään Postin velvoitteet yhteiskunnallisena palvelujen tuottajana sekä myös varmistavan velvoitteiden hoitamisen määriteltävällä tavalla. Postiliitto katsoo, että liike-elämän periaatteita toteuttaen myös Posti Oy syyllistyy jo kerman kuorintaan taloudellisesti heikommin kannattavien alueiden palvelutason kustannuksella. Valtuuston julkilausuman mukaan lyhytnäköinen lajittelutoimintojen keskittäminen mammuttikoneille muutamiin lajittelukeskuksiin saattaa maan eri alueet eriarvoiseen asemaan erityisesti postin kulkunopeuksissa ja vaarantaa palvelutasoa yleisesti. Postien edestakainen kuljettelu pitkiä matkoja on postilaisten mukaan lisäksi kallista, riskialtista ja myös ekologisesti haitallista. Valtiovallan on liiton mielestä myös varmistettava, että liikenneministeri Olli-Pekka Heinosen Leonia-ratkaisun yhteydessä lupaamaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa Postissa aletaan noudattaa.

Tulevan työsopimuskierroksen tavoitteita käsitellyt valtuusto edellyttää, että ennen tulevan sopimuskauden neuvottelujen aloittamista työnantajan kanssa on saatava ratkaistuksi meneillään olevalta kaudelta avoinna olevat kysymykset.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat