Lisää kidutustapauksia Irakissa tutkintaan

Tutkimukset vankien kohtelusta Irakissa ja Afganistanissa etenevät. Ensimmäinen siviili saattaa joutua syytteeseen.

Yhdysvaltain hallitus on aloittanut ensimmäisen rikostutkinnan, jossa siviiliä epäillään irakilaisvankeihin kohdistuvista julmuuksista. Yhdysvaltain oikeusministeriön edustaja Mark Corallo kertoi tutkinnasta perjantai-iltana.

-Me olemme yhä sitoutuneita ryhtymään kaikkiin tuomiovallan piirissä oleviin toimiin, jotka liittyvät irakilaisvankien väitettyyn huonoon kohteluun, Corallo sanoi.

Nimettömänä pysytellyt korkea-arvoinen puolustusministeriön edustaja puolestaan kertoi armeijan omista tutkimuksista, jotka koskevat vankien kuolemia Irakissa ja Afganistanissa. Hänen mukaansa amerikkalaiset tutkivat kahdeksan vangin kuolemaa murhina tai tappoina. Epäillyt väkivallanteot liittyvät kuulusteluihin.

Myös Britannia tutkii

Britannian valtionsyyttäjiä on pyydetty harkitsemaan, tulisiko brittisotilasta vastaan nostaa rikossyyte irakilaissiviilin kuoleman vuoksi. Asiasta on ilmoittanut Britannian hallituksen lakiasioista vastaava lordi Peter Goldsmith.

Siviilioikeuskäsittelyn aloittamista pohditaan, koska sotilaan esimies on hylännyt syytteet. Tapausta ei siten ole mahdollista käsitellä sotaoikeudessa. Sotilaaseen mahdollisesti kohdistuvista syytöksistä tai tapauksen yksityiskohdista ei kerrottu tarkemmin. Brittisotilaiden on väitetty syyllistyneen muun muassa irakilaisvankien huonoon kohteluun.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat