Lisää apua Latvian rajavartiolaitokselle

Suomen rajavartiolaitos lahjoittaa Latvian rajavartiolaitokselle lisää materiaalia. Perjantaina Hangosta lähtevään erään kuuluu mm. kaksi partiovenettä, maastoauto, kaksi moottorikelkkaa ja kuusi merenkulkututkaa. Arvo on noin 300000 markkaa.

Suomi on lahjoittanut Latvian rajavartiolaitokselle tarvikkeita yhteensä noin 14 miljoonan markan edestä. Suurin lahjoitus oli rannikkovartiolaiva Tiira, joka luovutettiin viime joulukuussa. Tavaran lisäksi Suomi on järjestänyt latvialaisille rajanvalvojille koulutusta. Tavoite on kehittää Latvian rajavalvontaa vastaamaan EU-maalle asetettuja vaatimuksia. EU osallistuu myös koulutuksen kustannuksiin, ja on myöntänyt Suomen rajavartiolaitokselle kuusi miljoonaa markkaa vuosille 1998-2001.

Lue myös:

    Uusimmat