Mainos

Lipposen nettisivuilla luvatta lainattuja lehtijuttuja

Pääministeri Paavo Lipponen on käynyt vaalikampanjaa luvatta lainatun uutismateriaalin avulla. Lipposen omilla nettisivuilla oli vielä tänään luettavissa mittava kokoelma eri lehdissä hänestä julkaistuja haastatteluja ja muita uutisia, monet niistä Suomen Tietotoimistossa tehtyjä. Lipposen vaalipäällikkö Laura Tuomisto tunnusti, että lupaa tiedotusvälineiden juttujen käyttämiseen ei ole kysytty, ja pahoitteli tapahtunutta.

-Jos olisi tullut mieleen, että niin pitää tehdä, asia olisi varmasti hoidettu. Ajattelin, että menettely on korrektia, kun kerromme kuka toimittaja on tehnyt jutun ja kun emme ole lisäilleet mitään kommentteja juttuihin. Tiedonvälitys oli tavoitteena, mutta menetelmä näköjään väärä, pahoitteli Tuomisto.

Vaalipäällikkö ilmoitti poistavansa luvattoman uutismateriaalin kotisivuilta välittömästi.

-Kyllä tämä menee sen piikkiin, että en ole ammattilainen näissä asioissa enkä harkinnut asiaa tarpeeksi, Tuomisto sanoi.

Lehtijuttujen kopioiminen nettisivuille on julkaisemista - yleisön saataville saattamista - siinä missä paperille painaminenkin, ja siihen tarvitaan tekijän lupa. Tekijänoikeusasioihin perehtynyt Suomen journalistiliiton lakimies Lauri Kerosuo muistuttaa, että ilman lupaa sallittua on rajattu siteeraus "hyvän tavan mukaisesti tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa".

-Tämän ei ole yleensä katsottu kattavan kokonaisten juttujen ottamista. Jos lainaus menee sitaatin ulkopuolelle, siihen tarvitsee luvan. Muuta laillista mahdollisuutta ei ole, summaa Kerosuo.

Lipponen ei ole ensimmäinen eturivin poliitikko, joka kompastelee Internetin ja julkisuussäännösten kanssa. Presidentti Martti Ahtisaaren nettisivuille pistettiin aluksi hänestä tehtyjä haastatteluja lupia kyselemättä, mutta käytäntö muuttui, kun siihen puututtiin julkisuudessa. Presidentti Tarja Halosen nettisivuilta löytyy muutama hänestä tehty lehtihaastattelu. Presidentin tiedotuspäällikkö Maria Romantschuk kertoi, että he kysyvät joka kerran etukäteen luvan jutun käyttämiseen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.