Lipposen hallitukselle erotodistus

Eduskunta on lopettelemassa työtään. Lähes viimeisenä toimena keskustaoppositio antoi Lipposen hallitukselle erotodistuksen. Todistuksessa on kolme nelosta ja käytöksestäkin hallitus saa vain seiskan. Oppositio kiittää hallitusta ainoastaan ulkopolitiikan hoidosta.

Huomenna on tämän eduskunnan viimeinen työpäivä. Vielä tänään eduskunta pui kiireellä lakiruuhkaa.
Osa kansanedustajista siivosi jo huoneitaan.

Kansanedustaja Bjarne Kallis:

- Siivoan aina ennen vaaleja varmuuden vuoksi. Jätän tavaraa vain sen verran että viidessä minuutissa tyhjennän ne ja lähden vähin äänin pois.

Oppositio rutisi tänään jääneensä Lipposen hallitusten aikana vähälle huomiolle. Mauri Pekkarinen katsoi hallituksen sisäisen opposition vieneen lähes kaiken huomion.

Julkisuuden vuoksi piti keksiä huumoripila - erotodistus Lipposen molemmille hallituksille. Keskusta on opettajana ankara - kolme nelosta ja todistuksen keskiarvo tuollaiset 5,5. Käytöksestäkin vain seiska.

Ehdot tulevat yhteisvastuusta, lähinnä tuloerojen kasvusta, aluekehityksestä kun pääkaupunkiseutu kasvoi muuttoliikkeen vuoksi keskikokoisen kaupungin verran ja heikkenevistä terveyspalveluista.

Keskustan eduskuntaryhmän pj. Mauri Pekkarinen :

- Näyttäisi siltä, että näillä numeroilla hallitus jää luokalle.

Todistuksessa ei ole muuten yhtään kiitettävää. Pieni tunnustus ainoastaan pääministerin ulkopoliittisista taidoista.

Mikä olisi pääministerin käytrösnumero?

- Suurinpiirtein samaa seiskan luokkaa, mutta kyllä pääministeri ansaitsisi ulkoisen turvallisuuden puolelta tunnustuksen. Käytetään tällaista ilmaisua lähinnä ulkopolitiikasta, Pekkarinen sanoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.02.2003).

Lue myös:

    Uusimmat