Lipponen: Voimakas kasvukausi edellyttää lisäkiristystä

Suomi on nyt niin kovassa kasvussa, että valtion taloutta on pakko kiristää jatkuvan ja vakaan kasvun turvaamiseksi, sanoo pääministeri Paavo Lipponen.

-Kyse on suhdanteista. Kasvun turvaamiseksi on välttämätöntä tiettyyn mittaan kiristää finanssipolitiikkaa, Lipponen sanoo STT:lle.

Tätä ei keskustan puheenjohtaja Esko Aho ole ymmärtänyt tai ole ymmärtävinään, arvostellessaan kehysten leikkausta, Lipponen sanoo. Kun Sdp oppositiosta käsin arvosteli edellisen hallituksen leikkauksia oltiin syvimmässä lamassa, Lipponen huomauttaa.
-Nyt taas tarvitaan pientä lisäkiristystä. Tämä on täysin johdonmukaista politiikkaa, Lipponen sanoo.

Lipponen ei myöskään hyväksy väitettä, että valtiovarainministeriön tekemät budjettikehyksen lisäleikkaukset 3-4 miljardin markan edestä olisivat olleet muulle hallitukselle yllätys, tai tehdyn sopimuksen rikkomista. Hän muistuttaa varoittaneensa jo heinäkuun alussa Turun Sanomien kolumnissaan siitä mitä syksyllä tuleman pitää.
-Talouspolitiikka ei ole eksegetiikkaa, että toimitaan sen pohjalta mikä tilanne oli puoli vuotta tai vuosi sitten. Sitä on tehtävä ajassa, ja kysymys on siitä, ottaako hallitus vastuun talouspolitiikan päätöksenteosta.
-Aina kun valitetaan valtiovarainministeriön inhottavia ajatuksia, käytännössä luovutetaan vastuu valtionvarainministerille, pääministeri moittii.

Lipponen toteaa, että kyse on loppujen lopuksi suhteellisen pienestä "justeerauksesta". Hän ei halua vielä ottaa kantaa budjettiriihen yksityiskohtaisiin kysymyksiin, kuten selvitysmies Pentti Arajärven ehdotuksiin sosiaaliturvan uudistuksista. Vastuu kokonaisuudesta on koko valtioneuvostolla, Lipponen sanoo.

Pekkarinen: Emu-budjetti

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen pitää budjettiesityksen lisäleikkauksien syynä hallituksen intoa alittaa reilusti Euroopan rahaliiton ehdot.

Pekkarinen sanoo sanomalehti Suomenmaassa pelkäävänsä leikkausten lisäävän alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat