Lipponen tyrmäsi keskustan välikysymyksen

Pääministeri Paavo Lipponen käytti tänään eduskunnassa poikkeuksellisen kovaa kieltä haukkuessaan keskustan tekemän aluepoliittisen välikysymyksen. Keskusta puolestaan toisteli syytöksiä siitä, että hallituksen politiikka jakaa Suomea sekä alueellisesti että sosiaalisesti kahtia.

Pääministeri Paavo Lipponen taisi tänään sanoa mitä todella ajatteli. Sen verran kovaa kieltä hän eduskunnassa käytti tyrmätessään keskustan syytöksiä kansakunnan jakamisesta kahtia.

Keskusta puolestaan nosti esiin kaikki hallituksen tekemät leikkaukset, synkät työttömyysluvut ja kiihtyvän muuttoliikkeen kohti kaupunkeja. Mutta Lipponen selitti kaiken toisin, ja löi vielä takaisin. Keskustajohtaja Esko Aho puolestaan esiintyi suorastaan korostetun hillitysti, vaikka puukkoa tuli hallitukselle toki häneltäkin. Aho nosti jälleen esiin myös keskustan työreformiesityksen.

Lipposelle keskustan esitykset eivät kuitenkaan miltään osin kelvanneet, ja huoli valtiontaloudesta heijastui kitkerinä kommentteina.

Välikysymyskeskustelu jatkuu eduskunnassa parhaillaan, ja hallituksen luottamuksesta äänestetään ensi viikolla.
(MTV3/Vesa Kallionpää)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat