Lipponen toivoo komission aloittavan pian

Pääministeri Paavo Lipponen toivoo, että Romano Prodin uusi komissio voisi aloittaa toimintansa mahdollisimman pian, jo elokuussa. Prodi esitteli uudistusaikeitaan eilisessä EU-johtajien kokouksessa.

Pääministeri Paavo Lipponen pelkää viivytyksiä komission työn aloittamisessa. Ellei EU-parlamentti voi nopeuttaa aikatauluaan lyhentämällä kesälomaansa, olisi EU:n uusi komissio paikallaan vasta lokakuussa, mikä voi hankaloittaa Suomen puheenjohtajakautta.

Lipponen vakuuttaa kuitenkin, ettei myöhempikään aikataulu aiheuta Suomen puheenjohtajakaudelle ylitsepääsemättömiä ongelmia. Suomen kauden lopulla komission olisi muun muassa valmisteltava laajentumisneuvottelujen uutta vaihetta, ja uusien hakijamaiden ottamista neuvotteluihin mukaan.

Prodi selosti EU-johtajille suunnitelmiaan muodostaa uusi komissio ja uudistaa sen toimintaa. Käytännön toteuttamiseen ei ehditty mennä, sillä suurin osa minihuippukokouksen ajasta kului Kosovon kriisin setvimiseen. Asiaan palataan Kölnin huippukokouksessa, jonne Prodi on myös tulossa.

Lipposen mukaan kokouksessa ei puhuttu komissaarien nimistä eikä salkuista. Prodi oli Lipposen mukaan todennut, että ei ole mitään tarvetta itsetarkoituksellisesti vaihtaa komissaareja, eli vanhoja nimiä voi olla mukana uudessa joukkueessa. Presidentti Martti Ahtisaari on voimakkaasti tukenut Erkki Liikasen uutta nimitystä, mutta hallitus ei ole ottanut asiaan virallista kantaa.

Prodi aikoo valikoida tiiminsä

Romano Prodi korosti, että uuden komission on oltava vahva tiimi. Hän toisti, että hän aikoo tarkasti seurata komissaarien valintaa, ja muistutti, että komission puheenjohtajalla on valtaa hyväksyä tai hylätä ehdokkaat. Tärkein valintaperuste on pätevyys, ei puoluekanta, Prodi painotti.

Tulevaisuuden haasteina hän mainitsi muun muassa kysymyksen, onko EU:lla mahdollisuuksia torjua talouden häiriöitä, jotka kohdistavat eri jäsenmaihin eri tavoilla. Prodin mielestä tämä vaatii talouspolitiikan parempaa koordinaatiota; Lipponen oli samoilla linjoilla. Lipponen painotti omassa puheenvuorossaan, että uudistuksia ja byrokratian purkamista tarvitaan välttämättä kaikissa EU:n instituutioissa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat