Lipponen: Talouden ratkaiseva käänne 1995 tuposta

Pääministeri Paavo Lipponen arvioi, että Suomen taloudellinen tilanne on siirtynyt ratkaisevasti uuteen aikakauteen. Lipposen mukaan talouskehitys on ennustettavissa ja korkotaso vakaa.

Lipponen sanoo, että luottamus Suomen talouteen syntyi vuonna 1995 solmitusta kaksivuotisesta tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta.
-Se oli käänteentekevä Suomen tulevaisuuden kannalta, Lipponen sanoi tänään STTK:laisen Erityisalojen toimihenkilöliiton (Erto) seminaarissa Helsingissä.

Lipponen huomauttaa, että myös viimeaikainen korkokehitys on ollut vakaata. Hänen mukaansa työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan yhteistyön jatkuminen on edellytys talouden tasapainolle.
-Siinä on Suomen menestyksen avaimet ja tekijät. Kysymys on myös siitä vakaudesta, jota palveluiden ja ennenkaikkea yksityisten palveluiden kehittyminen Suomessa edellyttää, Lipponen totesi.

Helsingin Finlandia-talossa pidetty seminaari on osa Erton 30-vuotisjuhlavuoden tapahtumia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat