Lipponen suomii keskustaa

Pääministeri Paavo Lipponen kehottaa keskustaa asettumaan peilin eteen, eikä syyttämään Esko Ahon vaalitappiosta kokoomusta.

Paavo Lipponen

Kolumnissaan tämän päivän Turun Sanomissa Lipponen arvioi, että keskusta ei onnistunut yrityksessään komentaa äänestäjiä painostamalla kokoomuslaisia vaikuttajia.
-Todennäköisempää on, että keskusta jatkaa kokoomuksen syyllistämistä tunnetulla tyylillään. Kaunaa lietsovalla ja muita puolueita omilla valta-alueilla öykkärimäisesti kohtelevalla tyylillään keskusta eristää itse itsensä, Lipponen moittii.

Lipponen arvostelee myös keskustan ehdokkaan ulkopoliittisia puheita, joita hän kutsuu "jankutukseksi". Hänen mielestään Aho ei pystynyt sanomaan, mikä on ollut vialla EU- ja ulkopolitiikassa, mitä pitäisi tehdä toisin. Moitteista huolimatta Lipposelta löytyy Aholle kehujakin.
-Esko Aho ansaitsee kuitenkin tunnustuksen siitä, että hän alun perin teki velvollisuutensa asettumalla puolueensa ehdokkaaksi tilanteesta, jossa riskiä oli vaikea arvioida. Aho otti rauhallisen tyylin, veti kampanjan loppuun asti ja teki vaaleista todelliset. Se oli miehen työ, Lipponen kirjoittaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat