Mainos

Lipponen: Suomi mukaan Emuun

Suomi aikoo mukaan Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun ja sitä kautta EU:n sisäiseen, epäviralliseen piiriin, jossa vaikutetaan tulevaisuuden politiikkaan, sanoi pääministeri Paavo Lipponen Svenska Dagbladet -lehden haastattelussa tänään.

Lipposen mukaan Suomi selvittää Emun lähentymisehdot varmasti.
-Näyttäisi merkilliseltä, jos täyttäisimme ehdot, emmekä sen jälkeen liittyisi. Miten muissa EU-yhteyksissä suhtauduttaisiin, jos yksi jäsenmaa ei arvostaisi hanketta, Lipponen sanoi.

Lipponen puhui haastattelussa realiteeteista kuten esimerkiksi siitä, että Suomen elinkeinoelämä tulee käyttämään uutta yhteistä valuuttaa, euroa. Hänen mukaansa devalvointiaseen ylläpitäminen tulee kalliiksi, esim. korkeimpina korkoina ja samalla kyky houkutella ulkomaisia sijoituksia pienenee.

Toinen realiteetti on, että Emuun kuuluvat maat muodostavat uuden, epävirallisen sisäisen piirin, jossa on myös oltava mukana, jos halutaan vaikuttaa tulevaisuuden politiikkaan.
-Nämä tosiasiat näyttävät olevan meille tärkeämpiä kuin ruotsalaisille poliitikoille.

Lipponen ei ole kiinnostunut seuraamaan Ruotsia Emu-yhteyksissä.
-Ruotsin asenne ei ole meille ratkaisevaa. Meillehän naurettaisiin, jos sanoisimme etukäteen, että Ruotsi on tehnyt valinnan puolestamme, hän sanoi.

Lipposen mukaan EU-jäsenyys oli käännekohta Suomelle ja Suomen vaikutusvalta on sitä kautta kasvanut. Jäsenyyden myötä turvallisuuspoliittinen tilanne on tasapainoittunut, eikä Suomen sotilaspoliittisella asemalla enää spekuloida.

Lipponen tähdensi, ettei Suomi ole pyrkimässä sotilasliitto Naton jäseneksi. Hänen mukaansa Suomen ja Ruotsin olisi uskottavuuden nimissä oltava läheisessä yhteistyössä, sillä niillä on omien rajojensa lisäksi vastuu myös alueellisesta tasapainosta. Lipponen arvosteli Suomessa käytävää keskustelua Natosta.
-Miksi meillä olisi mitään paniikkia. Tärkeintä on, että päätös on omissa käsissämme.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.