Lipponen ryöpyttää jälleen Jäätteenmäkeä

Pääministeri Paavo Lipponen jatkaa keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen ryöpyttämistä tämän eduskunnan Sonera-keskustelussa pitämästä puheenvuorosta.

Lipponen kirjoittaa kolumnissaan Turun Sanomissa, että "opposition johtaja valitsi eduskunnassa populistisen linjan".

-Se tarkoittaa Soneran umts-tappion propagandistista suurentelua (rinnastus sotakorvauksiin), kansan tahallista harhaanjohtamista puhumalla Soneran umts-rahoista budjettivaroina sekä erityistilintarkastuksella leikittelyä, ilmeisenä tarkoituksena ylläpitää kansalaisten keskuudessa käsitystä, että "jossakin on jotakin", niin pitkälle kuin vaaleihin on aikaa, Lipponen kirjoittaa.

Lipposen mukaan "Anneli Jäätteenmäki ja koko keskusta on nyt valinnan edessä: jatkaako se kaunapohjaista politikointia lainkaan välittämättä siitä, miten kärsivät ne, kuten Sonera, jotka jäävät jalkoihin?".

-Kauna on vahva poliittinen käyttövoima, mutta se käy lopulta tuhoisaksi, pääministeri vihjaa. Lipponen sanoo pyrkineensä omasta puolestaan eduskunnan Sonera-keskustelussa asiapohjaiseen, argumentoivaan ja monipuoliseen tarkasteluun.

-Tämä on pöytäkirjoista tarkistettavissa. Opposition johtajan puheenvuoroon tartuin sen vuoksi, että se sisälsi Soneran kannalta kestämättömiä heittoja. Lipposen mukaan Jäätteenmäki antoi ymmärtää, että "Sonerassa umts-investointeihin käytetyt rahat olisi voitu siirtää valtion budjettiin kaikenlaisten hyvien tarkoitusten rahoittamiseen".

-Ihmeteltyäni hänen lausuntoaan Jäätteenmäki joutui myöntämään, etteivät Soneran rahat olleet budjettirahoja. Jäätteenmäki perääntyi väittämällä, että ne olivat "julkisia varoja", ikään kuin valtion omistus pörssiyhtiössä tekisi yhtiön varat "julkisiksi varoiksi".

Lipposen mukaan julkisina varoina voidaan pitää valtion aikanaan vanhasta Posti-Telestä Soneraan siirtämää pääomaa ja Soneraan viime syksynä sijoitettua 530 miljoonan euron pääomapanostusta.

Lipposella on Jäätteenmäen lisäksi terveisiä myös varapuhemies Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.). -Eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila on - jälleen - katsonut aiheelliseksi syyttää pääministeriä asiattomasta esiintymisestä eduskunnassa. Tähän voidaan todeta, että puhemies voi antaa puhujalle huomautuksen. Jos ei anna, muu on politiikkaa, Lipponen heittää.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat