Lipponen: Puolueiden Nato-kannat samansuuntaisia

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mielestä kaikkien suurten puolueiden näkemykset turvallisuuspolitiikasta ovat hyvin lähellä toisiaan. Hän mainitsi maanantaina Kajaanissa, että puoluekokousten kannanottoja ja niiden muutoksia on ylitulkittu. Kyse on ollut ennemminkin median harjoittamasta kaivelusta.

-Yhteinen piirre on, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Tämä on suuri vahvuus, hän korosti. Hän muistutti, että kukaan ei ole yrittänytkään kieltää keskustelua turvallisuuspolitiikasta, ja varmasti keskustelu jatkuu vilkkaana.
Lipponen sanoi pitävänsä keskustan puoluekokouksen suurimpana uutisena puheenjohtajan tehtävät jättäneen Esko Ahon puhetta. Siinä keskusta otti hänen mielestään jollakin tavalla uuden asennon. Sen sijaan, että toistetaan vain Ei Natoon, niin nyt keskusta on valmis tarkastelemaan turvallisuusympäristöä.

Lipponen kertoi tavanneensa Ahon muutama viikko sitten. Tuossa tapaamisessa keskusteltiin juuri näistä aiheista.

-Meillä on hyvin yhteneväinen käsitys siitä, missä nyt ollaan ja mikä on tarpeen.

Lipponen ei ottanut kantaa keskustan esittämään kansanäänestykseen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, jos se jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi. Hän myös muistutti kaikkien suurten puolueiden olevan sitä mieltä, ettei ensi vaaleissa ole syytä ottaa kantaa asiaan.

Henkilökysymykset sivuroolissa

Lipponen oli tyytyväinen siihen, että työllisyystavoitteesta ollaan yhtä mieltä. Hänen mielestään punainen lanka alkaa löytyä työllisyyskeskustelussa ja hyvinvointikeskustelussa, ja se on myönteistä. Tosin hän huomautti, ettei vielä tiedetä, mikä keskustan politiikka kaiken kaikkiaan tulee olemaan.

Julkisuudessa on arvailtu, että Lipponen saattaa tulla toimeen keskustan uuden puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen kanssa paremmin kuin edellisen puheenjohtajan. Lipponen tyrmäsi selkein sanoin viittaukset henkilökysymyksiin.

-Eivät nämä ole ollenkaan mitään henkilökysymyksiä. Suurten puolueiden ja ylipäänsä puolueiden johdossa täytyy ajatella maan etua ja sitten tietysti myös puolueen etua. Ei siinä ole sijaa henkilökohtaisille asenteille, hän korosti.

Tulevaa hallitusyhteistyötä hän ei ryhtynyt arvailemaan. Hän toisti jälleen kerran, että se nähdään sitten vaalien jälkeen. Lipposen mielestä ilmassa on ollut vähän semmoista meininkiä, että media haluaa olevan jotain friiausta menossa.

-Tämä on vähän niin kuin Kauniit ja rohkeat. Tämmöinen ei minua kiinnosta. Asialinjalla, hän tiivisti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat