Lipponen perää kantaa ympäristöaktivismiin

Pääministeri Paavo Lipponen perää hallituspuolueilta kantaa siihen, voivatko ympäristöaktivistit toimia myös lakia rikkoen.

Pääministeri kyselee sanomalehti Kalevan haastattelussa, ovatko kaikki samalla linjalla kuin vihreiden Satu Hassi.
-Minä haluan tietää, ovatko kaikki hallituspuolueet tällä linjalla. Tämä koskee nimenomaan vihreitä. Suosittelevatko vihreät, kuten puolueen virallinen edustaja on sanonut, että jatkossakin voidaan lakia rikkoa.
Pääministeri viittaa ympäristöjärjestö Bellonasta syntyneeseen jupakkaan. Siinä Lipponen nimitti järjestöä ensin terroristiseksi ja myöhemmin muutti sanan aktivistiksi. Tapaukseen liittyen Satu Hassi sanoi, että jos Bellonan tavoitteena oli estää lohiloisen leviäminen Tenojoen vesistöön, järjestö oli oikealla asialla. Bellonalaiset tappoivat taimenia kalanviljelyaltaassa elokuussa 1995 Inarissa.

-Tässä ikään kuin annetaan valtakirja ties kenelle tuhota toisen omaisuutta. Erityisesti minua siinä sieppasi se, että käytiin pienen yrittäjän kimppuun, Lipponen moittii. Hän korostaa, että avoimessa demokratiassa on monenlaisia vaikutusmahdollisuuksia.
-Niitä pitää käyttää, eikä turvautua laittomuuksiin.

Aktivismia päivänvalossa


Ympäristöministeri Hassi torjui puolueensa valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä Lipposen tulkinnan hänen puheistaan. Hän korosti, ettei hyväksy toisten omaisuuden tuhoamista ympäristötavoitteiden nimissä. Hassi sanoi luonnehtineensa lohiloisen Tenojokeen pääsyn estämistä hyväksi tavoitteeksi. Keinot ovat kuitenkin eri asia.

-Vihreät hyväksyvät sellaisen kansalaistottelemattomuuden, jossa esiinnytään päivänvalossa oma itsensä alttiiksi asettaen ja jossa ei vahingoiteta ihmisiä eikä omaisuutta, Hassi sanoi. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara oli samoilla linjoilla päivänvalon ja vahingonteon osalta. Bellona oli hänen mielestään vaarallisen loisen torjunnassa ehdottomasti oikealla asialla.
-Voi myös kysyä, miksi Bellonaa tarvittiin, Soininvaara huomautti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat