Lipponen: Päätöksiä verokevennyksistä jo keväällä

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen luottaa pääministeri Matti vanhasen EU-politiikkaan. Lipponen esiintyi varsin sovittelevasti SDP:n vaaliseminaarissa Turussa. Talouspolitiikassa Lipponen odottaa hallitukselta uusia, selkeitä linjauksia vielä tänä keväänä.

SDP:n puheenjohtaja, eduskunnan puhemies Paavo Lipponen katsoo, että hallituksen ei tule viivytellä tehdessään päätöksiä maan talouden vahvistamisesta ja työllisyyden hoidosta.

Rakenteellisten työllisyyttä edistävien toimien on Lipposen mukaan oltava etupainotteisia, sillä vaalikausi on pian ohi ennen kuin ratkaisut vaikuttavat. Vaikka tuloverotuksen keventämistä koskevia ratkaisuja ei voida vielä lyödä kaikilta osin lukkoon, linjaukset tulisi tehdä jo keväällä. Tässä vaiheessa ei Lipposen mielestä kannata nahistella tuposta, vaan luoda sille taloudellista perustaa.

SDP:n euro- ja kunnallisvaalikampanjoiden avausseminaarissa Turussa puhunut Lipponen korosti, että maailmantalouden haasteet ovat jo niin kovat, että pienillä viilauksilla niistä ei selviydytä. Lipponen vakuutti, että sosiaalidemokraatit ovat valmiita menemään elinkeinoelämää vastaan, mikäli se vastaavasti ottaa vastuuta irtisanomisten ehkäisystä ja työntekijöiden aseman turvaamisessa muutoksessa.

Lipposen mukaan työllisyys ja muut keskeiset haasteet ovat hoidettavissa vain aktiivisella talouspolitiikalla ja uusilla elvyttävillä toimilla, joilla turvataan Suomen kilpailukyky. Tämä edellyttää konkreettisia toimia, joilla Suomi voi varmistaa työpaikkojen pysymisen maassa. Suurin ongelma talouden elvytyksessä on Lipposen mukaan investointien heikkous. Myös yrittäjyyttä on edistettävä ja parannettava yritysten työllistämismahdollisuuksia työhön kohdistuvia kustannuksia vähentämällä.

Lipponen kiisti erimielisyydet pääministerin kanssa

EU-politiikassa Suomen eteen tulee Lipposen mukaan vaikeita haasteita, joihin ei voida vastata "runebergilaisella ajattelulla", joka lähtee vain Suomen omista ongelmista ja "aivan erityisen erityisestä" turvallisuuspolitikasta. Hallitukselta odotetaan aloitteellisuutta mm. Pohjoisen ulottuvuuden ja EU:n yhteisen Venäjän politiikan kehittämisessä.

Hän viittasi keskusteluun hallituksen EU-politiikan kapea-alaisuudesta korostamalla, että EU ei ole sosiaalidemokraateille vain yhteismarkkina vaan siitä haetaan suuren yhteisön turvallisuutta, yhteistä kultuuripiiriä ja arvopohjaa.

- Meille kuuluu paikka ytimessä - emme kai me halua että joku toinen jäsenmaa, esimerkiksi Ruotsi, hoitaa meidän asioitamme.

Lipponen kiisti epäilyt erimielisyyksistä itsensä sekä pääministerin ja ulkoministerin välillä. Hän paheksui, että julkisuudessa huomota keskitetään vain henkilökysymyksiin, vaikka hän pyrkii keskustelemaan vain asioiden sisällöstä. Hallituksen sisällä on erilaisia painotuksia EU-politiikan linjoista, mutta hallituksen sisällä voidaan Lipposen mukaan silti tehdä yhteistä politiikkaa.

EU:n maahanmuuttopolitiikka ja sisämarkkinoilla saatava hyöty edellyttää Lipposen mukaan sitä, että työvoiman vapaan liikkuvuuden rajoituksista on luovuttava heti kahden vuoden siirtymäajan päätyttyä.

Lipponen vaati tehostamista kunnallisten, etenkin terveydenhuoltopalvelujen järjestämiseen. Aluepolitiikan tulisi tähdätä vahvojen aluekeskusten luomiseen eikä jo olemassa olevien työpaikkojen siirtelyyn. Hän kehotti sosiaalidemokraatteja asettumaan uudistuksia koskevan keskustelun vetäjäksi.

SDP:n puolueaktiivit kokoontuivat tänään Turun yliopistolla järjestettyyn vaalikampanjan avausseminaariin. Se jatkuu huomiseen asti kestävällä vaaliristeilyllä. Noin 2000 puoluektiivin laivaseminaari toteutetaan yhteisristeilynä Työväen Musiikkitapahtuman kanssa.

Verokilpailun hillintä SDP:n EU-tavoite

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma sanoi vahvan EU:n ja eurooppalaisen yhteistyön olevan keino säilyttää hyvinvointiyhteiskunta. Vain eurooppalaisella ratkaisulla voidaan mm. taltuttaa hillitön verokilpailu.

Pääomaverotukseen tarvitaan Heinäluoman mukaan yhteisiä minimiverokantoja, jotta kilpailu yritysten sijoittumisesta voi tapahtua terveellä pohjalla.

Heinäluoma innosti kokousväkeä muistuttamalla, että vaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa myös Lipposen saamiseksi EU:n komission puheenjohtajaksi. Kuntavaaleissa SDP:n tavoitteena on saavuttaa 10 000 ehdokkaan joukko, mikä tarkoittaa ehdokasmäärän kasvua 10 prosentilla. Se on Heinäluoma mukaan mahdollista, sillä puolueen selvitysten mukaan joka kymmens sen kannattajista on kiinostunut asettumaan ehdolle. Heistä odotetaan yli 2500:n pääsevän valtuustoihin.

Eurovaaliehdokkaista SDP aikoo asettaa 20. Heistä puolet on jo valittu. Loppujen valinta varmistuu helmi-maaliskuun vaihteessa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 07.02.2004)

Lue myös:

    Uusimmat