Lipponen onnitteli lakon päättymisestä

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) oli helpottunut lennonjohtajien lakon päättymisestä. Hän onnitteli tuoreeltaan osapuolia lakon lopettamisesta. Erityisesti hän kiitti valtakunnansovittelija Juhani Saloniusta määrätietoisesta työskentelystä.

-Hänen ansiotaan on hyvin pitkälle, että osapuolet pysyivät pöydässä ja ratkaisu saatiin aikaan, hän kiitteli.

Lipponen ei vielä tänään iltapäivällä tiennyt sopimuksen tarkkaa sisältöä. Hän mielestään vaikuttaa kuitenkin siltä, että koska sopimus on ollut osapuolten hyväksyttävissä, sen kanssa voivat muutkin elää.

Lipponen kertoi seuranneensa neuvotteluja jatkuvasti taustalta. Salonius oli saanut häneltä henkistä tukea. Asioihin Lipponen ei kuitenkaan ollut enempää puuttunut.

Lennonjohtolakko ei suurelta yleisöltä paljon tukea saanut. Lipponen ei halunnut ryhtyä arvostelemaan sopimuksen osapuolia, kun kerran sopimus on syntynyt. Hän kuitenkin muistutti sanoneensa jo ennen sopimusta, että lakossa on aina kaksi osapuolta ja että lakolla voi olla monenlaisia taustatekijöitä.

-Tätä lakkoa ei pidä oikopäätä tehdä ikään kuin tyyppitapaukseksi, jonka perusteella on tehtävä laajempia johtopäätöksiä. On aihetta perehtyä vielä tarkemmin siihen, mitä on tapahtunut. Ilmailulaitoksen osalta lähdetään selvittämään laitoksen kehittämistä, hän pohti.

Lipponen toivoo, että työmarkkinajärjestöt keskustelevat keskenään siitä, miten työrauhaa voidaan vastedes paremmin turvata. Se on hänen mielestään ennen kaikkea työmarkkinaosapuolten asia. Keskustelun perusteella voidaan sitten katsoa, mikä on lainsäätäjän tehtävä.

Lipposen mielestä on selvä, että kaikki tällaiset lakot vaativat oman jälkiselvittelynsä. Tosin vaalien alus ei ehkä ole paras aika siihen. Muutoinkin työmarkkina-asioissa pitäisi hänen mielestään välttää sitä, että ne politisoidaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat