Lipponen: Omaehtoista ammatillista koulutusta kehitettävä

Palkansaajaseminaarissa tänään puhuneen pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan työssä olevien yli 30-vuotiaiden omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta ryhdytään kehittämään erillisessä työryhmässä. Valtioneuvoston kanslia asettaa huomenna työryhmän, jolta odotetaan väliraporttia kesäkuun loppuun mennessä.

Kyse on ns. koulutusvakuutuksen kolmannesta vaiheesta, jonka nimi on nyt muuttunut omaehtoisen ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Uudistus koskisi joka tapauksessa työstä opintovapaalle lähtevien tukemista tietyin ehdoin.

-Työelämän muutokset asettavat entistä suurempia vaatimuksia palkansaajien osaamiselle ja edellyttävät mahdollisuutta jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Osaaminen ja ammattitaito antavat parhaiten turvaa muutostilanteissa. Myös työkuntoisuuden turvaaminen edellyttää, että palkansaajien aikuiskoulutuksen tukijärjestelmä on toimiva ja tehokas, Lipponen huomautti palkansaajaseminaarissa Helsingissä.

Kun hallitus kesällä 1997 päätti koulutusvakuutuksen toisesta vaiheesta, kolmannen vaiheen toteutus sovittiin tehtäväksi yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Järjestöt pääsivät äskettäin sopuun nyt asetettavan työryhmän tehtävistä. Työryhmän kuuluu tutkia, vastaako aikuisten omaehtoisen ammatillisen koulutuksen tarjonta nykyään määrältään ja monipuolisuudeltaan työelämän vaatimuksia. Selvitettävänä on myös koulutuksen ajalta maksettavan tuki ja sen kehittämismahdollisuudet, kun otetaan huomioon mm. rahoituksen rajallisuus, koulutus- ja erorahaston etuudet, vuorotteluvapaajärjestelmä ja omavastuu.

Työryhmän on lisäksi arvioitava, voitaisiinko opiskelua tehostaa ottamalla tutkintojen tai niiden osien suorittaminen osaksi omaehtoista ammatillista koulutusta. Työryhmän on myös laskettava ehdotustensa kustannukset.

Koulutusvakuutuksesta sovittiin keväällä 1996, kun hallitus ja työmarkkinajärjestöt kiistelivät työttömyysturvan leikkauksista. Jo toteutuneet ensimmäinen ja toinen vaihe koskevat pitkäaikaistyöttömien ja muiden työttömien kouluttautumisen tukemista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat