Lipponen moittii paperiteollisuuden neuvottelutapoja

Pääministeri Paavo Lipponen arvostelee paperiteollisuuden työriidan osapuolia huonosti edenneistä työehtosopimusneuvotteluista. Lipponen kirjoittaa Turun Sanomissa ilmestyneessä kolumnissaan, että "paperiteollisuus on kivikautisine neuvottelukulttuureineen luku sinänsä".

Paperialan lakon lopettamiseksi tähtäävistä uusista neuvotteluista ei ole sovittu. Aikataulu riippuu siitä, milloin valtakunnansovittelija Juhani Salonius katsoo sovittelulle olevan jälleen edellytyksiä.

Paperialan työtaistelu on sulkenut ensimmäistä kertaa Suomen kaikki paperitehtaat. Paperiteollisuudelle yksi lakkoviikko maksaa noin miljardi markkaa. Ensimmäisinä häiriintyy vienti, sillä Suomessa valmistettavista paperituotteista 90 prosenttia menee ulkomaille.

"Vastapuoli on syyllinen"

Paperialan palkkariita

Sekä työntekijöitä edustava Paperiliitto että Metsäteollisuus syyttävät paperialan lakosta toisiaan. Kummankin mielestä juuri vastapuolen joustamattomuus johti Suomen ensimmäisen täysmittaisen paperilakon alkamiseen.

Keskeiset kiistat koskevat palkankorotuksia ja työajan lyhentämistä. Työnantajapuolen mukaan korkeiden palkankorotuksien hyväksyminen tulisi pidemmän päälle kalliiimmaksi kuin lakon vuoksi menetettävät noin 200 miljoonan markan päivittäiset vientitulot.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat