Lipponen kritisoi yksityistämistä

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen arvostelee voimakkaasti porvaripuolueita liiasta innosta yksityistää kuntapalveluja.

SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen mielestä palvelujen järjestäminen tulee sitä kalliimmaksi mitä sekavammilla tavoilla niitä tuotetaan.

Lipponen puhui SDP:n puoluevaltuustossa Kauniaisissa.

Sosiaalidemokraatit eivät hyväksy ideologista kilpailuttamista ja Lipposen mielestä siihen ei kunnissa monesti riitä edes voimavaroja.

- Palvelustrategian täytyy olla selkeä ja lähteä siitä, että kunta tuottaa ja järjestää palvelut ja sitten niitä voidaan täydentää yksityisillä palveluilla. Siis näin päin eikä toisinpäin, Lipponen sanoo.

Lipponen antoi kritiikkiä myös keskustalle. Hän sanoi, että Sailaksen aloittama päivähoitokkritiikki on keskustan kentällä käännetty niin, että naisia halutaan taas takaisin hellan ääreen.

Kunnallisvaaleissa Lipponen ei pidä vihreitä päävastustajana, vaikka he puheenjohtaja Soininvaara etunenässä haukkuvatkin demareita.

Kauniaisissa ulkoministeri Erkki Tuomioja nostatti myös puheenjohtajakysymyksen esille. Tuomioja sanoi ilmoittavansa vielä ennen joulua, lähteekö hän mukaan puheenjohtajakilpaan.

- En kommentoi potentiaalisia ehdokkaita millään tavalla, ehkä siinä on vastaus tähänkin kysymykseen, Tuomioja sanoi.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 19.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat